Vapaaehtoistoiminta tarvitsee edunvalvojaa

Kansalaisareena on ainoa suomalainen kaikkien vapaaehtoistoimintaa organisoivien tahojen ja yksittäisten vapaaehtoisten keskitetty edunvalvoja, toteaa HelsinkiMission kansalaistoimen johtaja, tutkijatohtori Henrietta Grönlund.

Suomalaisille järjestöille ja yhdistyksille on ominaista edunvalvontatyyppinen toiminta. Erilaisten elämäntilanteiden yhdistämille ihmisille on omanlaisia yhdistyksiä, joissa vertaistukea, kokemuksia, tietoja ja taitoja voidaan jakaa, ja jonka avulla ja kautta voidaan vaikuttaa esimerkiksi poliittiseen päätöksentekoon ja ylipäätään monenlaisiin tuota ihmisryhmää koskeviin asioihin. Potilasjärjestöt voivat ajaa lääkkeiden kela-korvauksia tai sairauksien tutkimustoimintaa, vammaisjärjestöt esteettömyyttä tai oikeutta avustajaan, yksinhuoltajien järjestö juuri näiden perheiden elämään liittyviä asioita. Ja niin edelleen.

Näistä järjestöistä ja yhdistyksistä suurin osa toimii pääosin tai pitkälti vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoistoiminta on yhdistystoiminnan ja laajemminkin suomalaisen yhteiskunnan korvaamaton voimavara. Se mahdollistaa vapaaehtoisten ja vertaisten tuen ja avun toisille ihmisille ja yhteisille asioille, se tarjoaa merkityksellisiä tehtäviä meistä jokaiselle, lisää ihmisten välistä luottamusta ja välittämisen eetosta koko kansakunnassa. Mutta kuka valvoo vapaaehtoistoiminnan ja vapaaehtoisten etua?

Vapaaehtoistoimintaa organisoivat tahot kohtaavat monenlaisia verotukseen, oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä haasteita. Vapaaehtoistoiminnalla ei ole hallituksessa omaa ministeriä eikä järjestöillä toiminnan organisoinnille useinkaan pysyvää rahoitusta. Suomessa ei tarjota juurikaan koulutusta nuorille, jotka haluaisivat työllistyä palkkatöihin vapaaehtoisjärjestöihin. Lapset ja nuoret eivät saa vapaaehtoistoiminnasta useinkaan tietoa koulussa tai oppilaitoksessaan. Listaa voisi jatkaa.

Myös vapaaehtoiset kohtaavat tehtävissään epäkohtia. Sosiaali- ja terveyssektorilla vapaaehtoisten vastuulle voidaan yrittää antaa tehtäviä, jotka kuuluisivat hoitohenkilökunnalle. Myös muualla vastuuta tai tehtäviä voi saada liikaa tai liian vähän. Aina vapaaehtoinen ei saa riittävää tukea tehtäväänsä ja uupuu tehtävätaakan alla. Joskus vapaaehtoiseksi on kohtuuttoman vaikeaa päästä, vapaaehtoisen osaamista ei osata valjastaa oikealla tavalla käyttöön tai tehtävät ovatkin jotain aivan muuta kuin vapaaehtoinen olisi halunnut tehdä. Jälleen epäkohtien listaa voisi jatkaa.

Näihin asioihin vaikuttamiseen ja puuttumiseen ei ole viranomaistahoa. Ei ole valtakunnallista vapaaehtoisasiainvaltuutettua tai virastoa, jonne voisi ottaa yhteyttä missä tahansa vapaaehtoistoimintaan liittyvässä asiassa. Isoilla valtakunnallisilla järjestöillä ja yksittäisillä muilla järjestötahoilla ja toimijoilla kuten esimerkiksi opintokeskuksilla on toki usein osaamista ja resursseja tehdä tätä vapaaehtoistoiminnan edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä. Myös erilaiset työryhmät ja neuvottelukunnat niitä pohtivat poliittisen päätöksenteon osana. Ja sitten on Kansalaisareena

Kansalaisareenan keskeisimpiä tehtäviä on minun näkökulmastani nimenomaan tämä koko vapaaehtoistoiminnan kentän, yksittäisten järjestöjen ja yksittäisten vapaaehtoistenkin asian ajaminen, epäkohtiin puuttuminen ja vaikuttaminen, jotta vapaaehtoiset ja tämä korvaamattoman arvokas toiminnan kenttä voisivat mahdollisimman hyvin. Kaksi esimerkkiä: Joitain vuosia sitten huomattiin, miten huonosti vapaaehtoistoiminta osataan huomioida poliittisessa päätöksenteossa. Kansalaisareena alkoi lobata asiaa, ja lopulta perustettiin eduskuntaan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä, jossa on kansanedustajia kaikista puolueista. Kansalaisareena tekee ryhmän kanssa tiivistä yhteistyötä, ja yhdessä ne ovat puuttuneet mm. työttömien oikeuteen osallistua vapaaehtoistoimintaan, kun asiaan liittyvää lakia on työ- ja elinkeinotoimistoissa tulkittu eri tavoin jopa vapaaehtoistoimintaa estäen. 

Toinen esimerkki liittyy suomalaisen vapaaehtoistoiminnan kentän pirstaleisuuteen. Kukin järjestö toimii pitkälti omissa oloissaan tai vain samalla kentällä toimivien järjestöjen kanssa. Useimmilla on verrattain vähän resurssia mihinkään muuhun kuin välttämättömään ja siksikin usein tehdään päällekkäistä, kun verkostoitumiseen ja vaikkapa tiedonhakuun ei ole aikaa. Kenelläkään ei ole käsitystä kokonaisuudesta. Kansalaisareena tukee vapaaehtoistoimintaa työkseen organisoivien Valikko-verkostojen toimintaa, järjestää eri toimijoiden yhteisiä tapahtumia, pitää aktiivisesti yhteyttä kansainvälisiin verkostoihin ja monta muuta asiaa, jotta jokaisen vapaaehtoistoimintaa organisoivan tahon ei tarvitse tehdä tätä itse.

Monissa muissa maissa on kansallisia vapaaehtoistoiminnan keskuksia, joissa näitä ja monia muita asioita tehdään pysyvällä rahoituksella keskitetysti. Kansalaisareenalla ei ole vastaavia resursseja, mutta sen tehtävä on sama ja toiminta kuitenkin huimaavan laajaa. Tällaisena kaikkien vapaaehtoistoimintaa organisoivien tahojen ja yksittäisten vapaaehtoisten keskitettynä edunvalvojana Kansalaisareena on Suomessa ainoa taho. Vapaaehtoistoiminnalle asetetaan muuttuvassa yhteiskunnassamme tällä hetkellä paljon odotuksia, jotka tulevaisuudessa tuskin vähenevät. Se ei ole lähtökohtaisesti lainkaan huono asia, mutta sisältää myös monenlaisia haasteita liittyen vaikkapa julkisen sektorin avun ja vapaaehtoistoiminnan suhteisiin, toiminnan arvopohjaan ja sen aitoon vapaaehtoisuuteen. Kansalaisareenan rooli ei näissä keskusteluissa muutu ainakaan vähemmän tärkeäksi.

Henrietta Grönlund

Kirjoittaja on Kansalaisareenan hallituksen jäsen, HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja ja vapaaehtoistoimintaa laajasti tutkinut tutkijatohtori Helsingin yliopistossa