VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Ammattilainen vapaaehtoisena

Sama lääkäri, joka päivällä ottaa vastaan potilaita terveyskeskuksessa, ohjaa illalla odottajien perhevalmennusta omalla vapaa-ajallaan, ilman palkkaa. Sama lastentarhanopettaja, joka ammatikseen työskentelee päiväkodissa, ohjaa hoitovapaalla ollessaan kotona olevien vanhempien perhekahvilaa vapaaehtoisena, ilman palkkaa. Sama sairaanhoitaja, joka on 40 vuotta työskennellyt sairaalassa palkkatöissä, matkustaa eläkkeelle jäätyään Aasiaan ja hoitaa siellä maanjäristyksessä loukkaantuneita, vapaaehtoisesti, ilman palkkaa.

Vapaaehtoisten joukossa on runsaasti ihmisiä, jotka työskentelevät vapaaehtoisena tehden työtä, joka liippaa läheltä heidän omaa palkkatyötään. Kukaan ei pakota heitä työskentelemään ilman palkkaa. Eikä kukaan voi heitä estää tekemästä työtä ilman palkkaa.

Monet heräävät oman työn tai kokemuksen kautta huomaamaan, että järjestelmässä on vapaaehtoisen mentävä aukko. Palkkatyössä työskennellessä on toimittava sääntöjen mukaan, noudatettava aikatauluja ja resursseja. Palkkatyössä sairaanhoitajalla ei kenties ole mahdollisuuksia keskustella asiakkaansa kanssa niin pitkään kuin sairaanhoitaja haluaisi. Vapaaehtoisena siihen on mahdollisuus. Tosin silloin asiakas ei ole enää asiakas vaan esimerkiksi tuettava. Myös oma kokemus siitä, että jotakin palvelua ei ole saatavilla, voi rohkaista ammattilaista muuttamaan tilannetta ja lähtemään vapaaehtoisesti, omalla vapaa-ajalla, korjaamaan tilannetta.

Vapaaehtoiset ovat aina vapaaehtoisia, taustasta tai koulutuksesta riippumatta. Yleensä heiltä ei edellytetä ammattimaista koulutusta tehtävään. Mutta entäpä jos on jo valmiiksi ammattilainen: opiskellut ensin monta vuotta ja toiminut sen jälkeen useita vuosia työelämässä. Eikö ole silloin reilua tarjota ammattilaiselle hänen osaamistaan vaativia tehtäviä – siis jos hän sellaisia haluaa.

Kaikki lääkärit eivät halua olla lääkäreitä vapaa-ajallaan. Eivätkä kaikki lastentarhanopettajat kaipaa palosammuttimien kokoisten seuraan enää työpäivän jälkeen. Voi olla, että psykologin mieluisin vapaaehtoistehtävä on keittää litrakaupalla hernerokkaa partioleirillä. Ja toimittaja ehkä haluaa toimia mieluiten lipaskerääjänä tai lumenluojana.

Vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta vapaaehtoistyön parhaita puolia on valinnan vapaus. Jokainen saa tehdä juuri sitä, mistä eniten pitää ja mikä antaa parasta sisältöä juuri sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Vapaaehtoistyön voi lopettaa silloin, kun ei enää jaksa tai halua jatkaa tehtävässä. 

Toisaalta vapaaehtoisen ammattilaisen haasteena saattaa olla, kuinka pysyä lestissään vapaaehtoistehtävässään, ettei ota liian suurta vastuuta tai työtaakkaa tehtävässään ja puutu sellaisiin asioihin, jotka on selkeästi määritelty palkatuille työntekijöille kuuluviksi.

Koulutetuilla ammattilaisilla on varmasti vielä paljon annettavaa kolmannelle sektorille. Kysymys kuuluukin, osataanko ammattilaisille tarjota heidän osaamistaan vastaavia vapaaehtoistehtäviä?

Raisa Ojaluoto