Venäjällä nuoret vapaaehtoiset pitävät huolta lapsista

Voisitteko kuvitella 400 suomalaista lukiolaista pistetään istumaan messuhalliin kuuntelemaan vierasmaalaisten puheita kielellä, jota he eivät itse ymmärrä? 

 Suunnilleen näin alkoi Venäjällä Permissä Volunteerism -avenue for social transformation -konferenssin kansainvälinen osuus. Noin 15 - 20 -vuotiaat nuoret olivat omilla paikkakunnillaan tehneet vapaaehtoisprojekteja, joita esiteltiin ja palkittiin tässä tilaisuudessa. Sain kutsun Kansalaisareenan edustajana, vaikka kohderyhmän kannalta Allianssin edustus olisi ollut osuvampi.

Paikallisen duuman puheenjohtajan ja muiden aloituspuheenvuorojen aikana nuoret olivat pelkkinä kuuntelijoina, kunnes Walesin vapaaehtoiskeskuksen Timothy Day teki päälavalla upean eleen. Kesken oman puheenvuoronsa hän pyysi tulkkiaan, noin lukioikäistä vapaaehtoista, kertomaan mitä hän itse saa vapaaehtoistoiminnasta. Olisittepa nähneet tytön kasvot ja kuulleet ne aplodit, kun hän pääsi kertomaan satapäiselle yleisölle kuinka hän oppii uusia asioita ollessaan vapaaehtoisena. Korkeiden herrojen ja rouvien kiitospuheet ovat tärkeitä, mutta Timothyn veto kasvatti jokaisen nuoren vapaaehtoisen olemusta vähintään viidellä sentillä. Upea esimerkki sosiaalisesta vahvistamisesta. 

 Tilaisuuden pääosassa olivat nuorten projektit 47 eri alueelta Venäjältä. Lähes kaikki projektit muodostuivat varainhankinnasta tavalla tai toisella. Rahoilla autettiin invalidi-, syöpä- tai muuten heikosti pärjääviä lapsia ja heidän perheitään. Oli kustannettu hammashoitoa, järjestetty leirejä, parannettu itsetuntoa opettamalla uusia taitoja ja ylipäätään tuotu elämäniloa näille lapsille.

Olin vaikuttunut kuinka nämä lukioikäiset nuoret huolehtivat pienistä lapsista. Meillä useimmiten aikuiset keräävät rahaa ja tukevat lapsia, Venäjällä tätä tekevät nuoret. Projektinvetäjille nämä kohtaamiset ja ilo lasten kasvoilla oli jäänyt vahvoina elämänkokemuksina mieleen.

Osallistujia kiinnosti, minkä ikäisiä Kansalaisareenan toimintaan osallistuvat ja ylipäätään suomalaiset vapaaehtoiset ovat. Venäjällä nimittäin useimmat vapaaehtoiset ovat nuoria, näitä noin 20-vuotiaita yliopisto-opiskelijoita. Suomessahan huoli on yleensä toisinpäin, kun yhdistykset miettivät miten saada nuoria mukaan.

Pietarilaisen näkövammaisten vanhempia neuvovan järjestön edustajan kanssa juttelin, miten  Näkövammaisten keskusliitto auttaa Suomessa vanhempia. Tietotaidon vaihdolle olisi selkeästi tilausta, sillä ilmeisesti Venäjällä ei vielä ole vastaavia valtakunnallisia liittoja jotka pystyvät kokoamaan asiantuntijoita palvelukseensa.

Toisena päivänä minun piti moderoida paneelikeskustelu teemalla Global influence of the Internet on volunteering development. Järjestäjät antoivat vapaat kädet tehdä vuorovaikutteisempaa, joten   lipsahti pahasti osallistavan työpajan puolelle.

Paneelin kaksi muuta ulkomaalaista, espanjalainen kybervapaaehtoinen sekä lontoolainen vapaaehtoiskeskuksen nettiasiantuntija olivat helposti ylipuhuttavissa. Sen sijaan venäläinen asiantuntijamme suorastaan riemastui kun sain selitettyä hänelle venäjäksi mitä aioin tehdä.

 

Joten tuolien järjestys oli muutettava valta-asetelmaa ja yksisuuntaista viestintää tukevasta paneeliasetelmasta osallistavaan rinkiin. Pari fläppiä seinälle ja ohjeiden kääntäminen venäjäksi.

Aloitimme internetin käytöstä Venäjällä. Siinä yllätti, että  suurin osa internetin käyttäjistä ei olekaan suurista kaupungeista vaan pienistä kylistä. Internet korvaa siellä kirjaston, elokuvateatterin ja vaikka mitä.

Omassani kerroin, miten internet mahdollistaa ihmisten verkostoitumisen ja omaehtoisen vapaaehtoistoiminnan, kuten avoimet ohjelmistot, mikrovapaaehtoisuuden tai vaikkapa ravintolapäivän tapaiset tapahtumat. Onko Permissä vietetty ravintolapäivää? Se selviää kalvoista.

  

Esitysten jälkeen osallistujat saivat ryhmissä miettiä kysymyksiä meille, mikä loi huomattavasti enemmän keskusteluja kuin kylmä rinki. Jälkimmäiset esitykset kertoivat muun muassa yritysten osallistumisesta virtuaalivapaaehtoisprojekteihin ja kuinka espanjalainen cibervoluntarioksen 1500 virtuaalivapaaehtoista kouluttavat vanhuksia internetin käyttöön. Ja kuinka kodittomalle miehelle perustettiin blogi, mistä seurasi kirjan kirjoitus ja työtä.

Eipä ehtineet osallistujat pitkästyä ja kolme tuntia meni kuin siivillä. Tulkeista sain hyviä apufasilitaattoreita, vaikka edellisenä yönä ihan sujuvasti olin fasilitoivinani venäjäksi.

Ensi vuonna vastaava tapahtuma saattaa olla Moskovassa, joten kannattaa olla kuulolla. Venäjän kansalaisjärjestökenttä on osin hyvintiukassa puristuksessa. Kolme permiläistä järjestöä vapautui oikeuden syytteistä ja välttivät ulkomaisen agentin statuksen. Useammalla järjestöllä prosessi on käynnissä. Sitten yllättäen satoja vapaaehtoisia on koottu tapahtumaan, joka on järjestetty varsin mahtavin puittein ja tarjoaa yllättäviä oppimisen mahdollisuuksia.

Lari Karreinen

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Hyvinvointia ja pysähtymistä kaamoksen keskelle

Syksyinen Turku kutsui vieraakseen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit ympäri Suomea pysähtymään oman jaksamisen ja voimavarojen äärelle Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden syysseminaariin. Turun Valikko oli tänä vuonna järjestämisvastuussa syysseminaarista, jossa keskeisinä teemoina olivat oma jaksaminen, hyvinvointi, virkistyminen ja voimaantuminen.

Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Pulli ja Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletin mentori Ilona johdattelivat omakohtaisten tarinoidensa kautta jaksamisen ja omien rajojen teemoihin. He herättelivät keskustelua siitä, miten mielekkääseenkin työhön voi väsyä, jollei työnmäärä ole tasapainossa muiden elämän osa-alueiden kanssa. Puhujat kokevat vapaaehtoistoiminnan olevan yksi elämän kantava voima.

Myös päivän ohjelmassa ollut Mindfullness-teema nosti esiin kysymyksen siitä, mitä minulle kuuluu nyt ja tässä. Jatkuva omien voimavarojen äärirajoilla eläminen ei johda kauaskantoiseen hyvinvointiin, kuten Jarmo ja Ilona myös puheenvuoroissaan totesivat. Päivän päättänyt iltajuhla virkisti ja voimaannutti seminaarivieraita musiikin, ruokataiteen ja verkostoitumisen merkeissä kauniissa Turun kaupungintalossa.

Ensimmäisen päivän puheenvuorot pohjustivat hyvin toisen päivän ohjelmaan, johon sisältyi käytännön esimerkkejä ja keinoja, kuinka meistä kukin voi tukea omaa hyvinvointiaan päivittäin. Nauruujogaa, kiinalainen jumppa, rentoutuminen ym. hyvinvointipisteiden kiertäminen antoivat eväitä töihin mukaan viemisiksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tiimoilta.

Pysähtyminen oman jaksamisen äärelle on varmasti aiheellista meille kaikille näin vuoden kiireisimpänä aikana. Keinot oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen voivat olla monenlaisia, mutta tärkeintä olisi että jokainen löytäisi omat voimanlähteensä kaamoksen keskelle. Turun Valikko kiittää onnistuneesta seminaarista ja jäämme jännityksellä odottamaan mitä seuraava kohtaaminen tuo tullessaan!

Terhi Kanerva, Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry.

Hanna Oikarinen, Palveluyhdistys Kaseva ry, Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti

Kirjoittajat opiskelevat Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Rakkaat, rasittavat vapaaehtoiset

Olen miettinyt viime aikoina vapaaehtoisen kohtaamista. Lähinnä näkökulmani pompahtaa esiin arkisesta elämästä, kun olen miettinyt ”kahden maailman” haasteellisuutta, vapaaehtoisia palkkatyöläisten maailmassa. Kahtiajako tuntuu ehkä kliiniseltä, mutta toisaalta tarjoaa herkullisia pohdinnan aiheita.

Lähinnä olen pohtinut vapaaehtoistyön roolia, tehtävää ja merkitystä ns. palkkatyöläisen arjessa. Vapaaehtoisten kanssa työskentely, niin antoisaa ja palkitsevaa kuin se onkin, voi myös olla yksi niistä suurimmista haasteista palkkatyöläisen mielestä. Joskus jollekin jopa se suurin murheenkryyni omassa työssään. Asenneongelmaa? No, varmaan sitäkin, mutta jotain siinä täytyy myös olla taustalla.    
No, mikä vapaaehtoisten kanssa toimimisessa on sitten haastavaa? 

Itse tutkailen teemaa tässä lähinnä ihmisen kohtaamisen kautta, ts. mitä ajatuksia vapaaehtoisten kanssa työskenteleminen minussa herättää. 

Haasteet kulminoituvat hyvin paljon ihmissuhteisiin. Seuraavat kysymykset nousevat esiin lähes päivittäin: Mihin vedän työssäni rajat? Voiko vapaaehtoisen kanssa kaveerata? Vastaanko vapaaehtoisten soittoihin iltamyöhällä? Kuinka pitkälle kuuntelen vapaaehtoisen omia henkilökohtaisia ihmissuhdehuolia? Voinko osallistua illanviettoihin? Kuinka pitkälle siedän huonoa käytöstä? Missä vaiheessa asiat tulevat liian lähelle, ns. iholle? Voinko olettaa deadlinen pitävän? Mitä kerron omasta yksityiselämästäni? Miten säilytän ammatillisuuden, kun muut heittävät vapaalle? Koenko työssäni ylpeyttä vai rinnastanko oman ammattitaitoni puuhasteluksi? Arvioidaanko minua vapaaehtoisten silmissä ammattilaisena? Olenko ”yksi meistä”? Saanko edes olla?

Toisaalta olen pysähtynyt myös miettimään, muistammeko me oikeasti riittävästi kannustaa, kiittää ja arvostaa meidän vapaaehtoisiamme. Tekisinkö itse samaa vapaaehtoistyötä? Käyttäydymmekö me itsekään aina niin hyvin? ”Ihan sama -asenne” ja ammatillisuuden katoaminen ovat valitettavasti arkipäivää myös palkkatyöläisten keskuudessa. Turtuminen lienee oikea sana kuvaamaan tilannetta.
Itse uskon kuitenkin vielä sinnikkäästi ihmisen kohtaamiseen, toisen arvostamiseen ja toisen työstä kiittämiseen, yhdessäoloon. Tässä tehokkaassa yhteiskunnassa pitää vielä olla tilaa toisen kohtaamiselle. Ihminen haluaa tulla kohdelluksi ihmisenä, ei lukuna excel-taulukossa. Vapaaehtoinen haluaa kuulla joukkoon. Palkattuna työntekijänä sitä minäkin haluan - totta hemmetissä!

Nimim. Pikku Myy

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska on työssä tunnetussa järjestössä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät järjestön virallinen kannanotto.

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.