keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Liikuta minua -kampanja laittoi ihmisiä liikkeelle



Ruusun päivänä 4.5. alkanut Liikuta minua -kampanja haastoi tänäkin vuonna yhteisöt luomaan oman vapaaehtoistoiminnan tapahtuman. Kampanjassa sai luoda täysin omannäköisen ja -kokoisen keväisen tempauksen. Ruusun päivänä järjestettiin seitsemän tapahtumaa seitsemällä eri paikkakunnalla. Kahdeksanteen tapahtumaan ei saapunut osallistujia. Muut kampanjatapahtumat järjestettiin eri ajankohtina, joten ne päivitetään erikseen.

Alla on tunnelmia eri tapahtumista.



Pohjois-Hämeen kaverikoirat ja Setlementtiyhdistys Naapuri ry:n Tampereen Tesomalla sijaitseva Wihreä Puu järjestivät yhteistyössä tapahtuman, joka alkoi yhteisellä lasten kanssa tehtävällä lenkillä. Lenkin jälkeen vietettiin aikaa muun muassa grillauksen merkeissä.

Wihreän Puun ohjaajien ja asuinalueen lasten kanssa mukana oli neljä kaverikoiraa, jotka saivat paljon rapsutuksia. Lapset kohtasivat ja kohtelivat järjestäjien mukaan koiria todella hienosti. Kaikkien mieleen - eikä vähiten koirien - oli yhteinen makkaranpaistohetki lenkin päätteeksi. Onnistunut tapahtuma innosti järjestämään vastaavanlaisen myös jatkossa. 




─ Päivä oli ihana, ja Wihreän Puun koululaiset olivat innoissaan ihanista uusista kavereista! Siinä sivussa maistui, kuin vahingossa, pieni lenkkikin, sanoo Setlementti Naapurin yhteisötyöntekijä Saana Santikko



Kulttuurikävelyllä.

Kotka-Kymin seurakuntayhtymä järjesti Paimenportin hoivakodeilla Kulttuurikävelyn. Yhden talon ympärille rakennettiin rastireitti, kulttuurikävely, johon asukkaat saivat tutustua. Kierroksen jälkeen tarjoiltiin päiväkahvit Vetreä-kodin terassilla. 



─ Sää suosi ja päivä oli oikein onnistunut. Rastipisteillä katseltiin vanhoja valokuvia Kotkasta, tutustuttiin museolta lainattuihin asustelaukkuihin ja niin edelleen. Asukkaita oli talon henkilökunnan mukana ulkoilemassa useita kymmeniä. Muutama uusi vapaaehtoinenkin tuli kokeilemaan ulkoilukaverina toimimista, summaa Kotkan seurakunnan diakoni Riikka Klaavu-Pihlajamaa.


Jyväskylässä sijaitsevaan Kansalaistoiminnankeskus Mataraan kutsuttiin paikallisia eläkeläisjärjestöjä päiväkahveille ja keskustelemaan vapaaehtoistoiminnan hyvinvointivaikutuksista ja yhteistyöstä. Samassa paikassa toimii myös kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut – VaPari, jonka toiminta on ammatillisesti organisoitua vapaaehtoistoimintaa. Kansalaistoiminnankeskus Matara on toiminut jo kolme vuotta, mutta jotkut osanottajat tutustuivat taloon ja sen mahdollisuuksiin ensimmäistä kertaa. Osanottajia oli 11, joten enemmänkin olisi voinut tulla.

─ Onneksi joukossa oli kuitenkin vanhusneuvoston puheenjohtaja, joten hänen kauttaan tieto varmaan leviää. Kaupungin erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen kertoi kaupungin osallisuussuunnitelman laatimisesta, joka on parhaillaan käynnissä. Osallisuussuunnitelma on osa kaupungin strategian toimeenpanoa, sanoo Mataran vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Anne Laimio.

Alustuksen jälkeen keskustelu kävi vilkkaana ja vapaaehtoistoiminnan paikka osallisuutta lisäävänä toimintana nähtiin entistä selvemmin.


Vega-talolla tapahtui.
SAMS-järjestön 4bt-ryhmän ja ”Steg för Stegin” yhteistyössä järjestämä Liikuta minua -kevättapahtuma pidettiin Vega-talolla Helsingissä. Tapahtuma oli avoin kaikille, mutta sitä markkinoitiin varsinkin järjestön tukihenkilöille ja tukea tarvitseville sekä Steg för Stegin jäsenille.

Ohjelmassa oli suunnistusta, eli noin 25 minuutin kävely lähiympäristössä. Suunnistukseen kuului neljä tehtäväpistettä, joilla oli kysymyksiä osallistujien vastattavaksi. Kysymykset käsittelivät kevään merkkejä, Suomen Euroviisukappaletta, lähellä olevien sairaalan ja puiston nimiä sekä valokuva-workshopin valokuvaajan nimeä.

Kävelyn jälkeen osallistujat menivät sisälle, jossa he vastasivat kysymyksiin 4bt:n toiminnasta ja saivat sen jälkeen pienen makeispalkinnon. Sisätiloissa oli valokuvauspiste, jossa sai pukeutua ja pääsi valokuvattavaksi. Askartelupisteellä sai tehdä kortin esimerkiksi kaverille tai äidille. Steg för Steg vastasi vohveleiden myynnistä terassilla. Ulkona oli myös 4bt:n järjestämä rata erilaisine tehtävineen, joissa sai muun muassa harjoitella tasapainoa ja koordinaatiota. Päivä päättyi workshoppiin, jossa ohjaaja Willy vei osallistujat capoeiran maailmaan.

Järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä niin aurinkoiseen ilmaan kuin itse tapahtumaan, joka houkutteli paikalle 41 osallistujaa.
 


Oulussa Eläkeliiton koordinoiman Murtumatta mukana ─ Lujuutta liikkumalla -toiminnan järjestämä koulutus Treenaten tasapainoa paremmaksi oli järjestäjien mukaan kaikin puolin onnistunut. Koulutusmalli on suunniteltu yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. 




 

Koulutukseen osallistui 25 yli 50-vuotiasta vertaisohjaajaa, jotka ohjaavat vapaaehtoisesti ikäihmisten liikuntaryhmiä. Koulutus tarjosi vertaisohjaajille liikuntaryhmiin sovellettavia vinkkejä siitä, kuinka tasapainoharjoittelun avulla pystytään ehkäisemään kaatumisia ja luunmurtumia. Osallistujia oli tullut jopa yli 200 km:n päästä.

─ Tulijoita olisi ollut enemmänkin. Niin osallistujat kuin järjestäjätkin lähtivät tapahtumasta hymyssä suin. Oli ilahduttavaa huomata jälleen, kuinka ahkeraa ja innostunutta porukkaa vapaaehtoiset vertaisohjaajat ovat, sanoo Eläkeliiton suunnittelija Noora Tainio.



Helsingin Diakonissalaitoksen Seniori-Vamos ja Kalliolan setlementin neuvontapiste Ne-Rå järjestivät yhteistyössä Ruusun päivän runopiknikin Seniori-Vamoksen ikäihmisille. Osallistujat kävelivät yhdessä aurinkoiseen Kalliossa sijaitsevaan Karhupuistoon, jossa nauttivat eväät ja lausuivat runoja. He saivat myös nauttia huuliharpun sävelistä erään retkeilijän innostuttua musisoimaan. Kaikille 12:lle tapahtumaan osallistuneelle vanhukselle oli varattu eväspussit, joissa oli runo. Runot luettiin ääneen. 



Sosiaali- ja terveysviraston Aluetyön yksikkö ja Haagan palvelupisteen asiakasraati järjestivät Schildtin polulla liikuntatapahtuman nimeltään Villi Länsi-Helsinki. Lähiöliikuttaja ohjasi kaikille alkulämmittelyksi keppijumppaa, jonka jälkeen hän opasti halukkaille oikeaoppista tekniikkaa sauvakävelylenkillä. Toinen ryhmä heitteli frisbeegolfia ja kolme parhaiten ”radan” heittänyttä palkittiin. Lopuksi grilli oli kuumana makkaran paistoa varten. (Kuvia päivitetään tarvittaessa myöhemmin)



Päivi Manni-Pettersson luennoi Forssan Seudun Mielenterveysseura ry:llä.

Forssan Seudun Mielenterveysseura ry järjesti Hyvän mielen ruokavalinnat -tapahtuman, jossa vieraana oli ETM, laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson. Osallistujia oli noin 25 henkilöä, joista suurin osa oli naisia. Luennoitsija havainnollisti hyvin arjen valintoja kuvamateriaalilla, joita myös osallistujille jakoi. Aihe oli hyvin ajankohtainen ja herättelevä, nyt kun kaikenlaiset pätkäpaastot, karppaukset ja muut mitä erikoisimmat dieetit ovat muodissa. Luento oli hyvin monipuolinen ja keskustelunomainen. 


Liikuta minua -kampanjan muiden päivien tapahtumia päivitetään erikseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti