keskiviikko 14. elokuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Superfoodia sielulle



Löysin itseni mustikkametsästä. Ovat niin superia työkseen tietokonetta tuijottavalle. Ilmeisesti keski-ikä iskee muuallekin kuin silmiin, kun marjanpoiminta tuntui jopa mukavalta.

Siinä ehti kevyesti filosofoimaan samalla kun harrastaa kaikkea hienoa hyötyliikuntaa, tietokonekyttyräselän venyttelyä kohti nilkkoja ja refleksiharjoittelua paarmoja vastaan. Pohtimaan pian käynnistyvää vilkasta vapaaehtoistoiminnan syksyä samalla, kun kyttää puskasta onko kauempaa kuuluva ääni postiauto vai kenties ne pelätyt thaimaalaiset poimijat.

Olen työssä eräästä pelifirmasta rahoituksensa saavassa järjestössä ja toimintamme pyörii käytännössä täysin vapaaehtoisten voimin - vapaaehtoisten toimijoiden, jotka kehittävät, antavat aikaansa ja omaa jaksamistaan auttaakseen muita. 

Edistämme asiaa, jonka eteen korvauksetonta työtä on roppakaupalla enemmän kuin tekijöitä. Minun välillä lievää skitsofreniaa suosiva työtehtäväni on yhtä aikaa innostaa ja pyytää heiltä yhä hienompia suorituksia pitääkseni rahoittajan suosiollisena ja samalla huolehtia heidän jaksamisestaan. Ymmärrän hyvin miksi on uskottavampaa, kun hyvää ja pahaa poliisia esitetään kahdella henkilöllä.

Usein kysyn, mikä saa vapaaehtoisen jaksamaan. Toimijoillamme on perhettä, työtä, opintoja, taloprojekteja, muita yhdistyksiä, erilaisia elämänmutkia. Silti he tekevät oman osuutensa asiamme eteen niin, että jokaisen työnantajan pitäisi taistella näistä tyypeistä työmarkkinoilla. Vastaus on eri tavoin muotoiltuna sama. Tästä saa voimaa. Vapaaehtoistyö on siis sielun superfoodia heille.

Miten saataisiin tätä lisää? Uusia tekijöitä tarvitaan, samalla kun yhteiskunta on pyrkinyt kitkemään tämän arvokkaan työn ainakin työttömiltä ja ehkä myös verottajalta selkeästi kukkienkasteluapuja pimittäviltä naapureilta.

Mustikoita kerätessä välähti (tai iski lämpöhalvaus). Omaan käyttöön saa marjoja kerätä, samoin itse kerättyjä saa myydä suoraan, siihen ei vielä verottajakaan puutu. Jospa rinnastetaan vapaaehtoistoiminta mustikanpoimintaan ja lanseerataan käsite ”Sielun superfood”? Tehtäisiin kampanja sanomalla, että tekemällä vapaaehtoistyötä hyvään tarkoitukseen - oli se sitten heikompiosaisten auttamista tai muuta – keräät itsellesi henkisiä vitamiineja joilla jaksat arjessa ja talven kaamoksessa? Vapaaehtoistyö olisi ihan must elämänlaadun tae.

Jos joku pitää sielua liian hengellisenä sanana, niin kehitä korvaava. Ajatuksena ei ole anekaupan nykyversio vaan saada uusia tekijöitä mukaan. Esimerkiksi jos ruokavaliostaan tiedettä tekevä kuntoilija ottaisi osaksi kunto-ohjelmaansa henkisen hyvinvoinnin kasvattamisen vapaaehtoistoiminnalla? Lenkkiin saisi buustia ulkoiluttamalla samalla rullatuolivanhusta tai ketteryystreeniä nilkkojen potkittamisesta juniorijalkapallon avustajana. Tästä hän saisi henkistä kanttia juosta sen haaveidensa maratonin, jolloin kaikki voittavat. 

Olisiko ideaa?

Nimim. Lomalla ehtii     

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska on työssä pienessä järjestössä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät järjestön virallinen kannanotto.
 



2 kommenttia:

  1. Superviehättävä ajatus :-)

    VastaaPoista
  2. Upea iskulause vapaaehtoistyöhön: vapaaehtoistyö sielun superfoodia :)

    Teija Vihervaara

    VastaaPoista