VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Kansalaistoiminnan rakennemuutos – uhka vai mahdollisuus?

Hakukone löytää 0.66 sekunnissa 85 000 osumaa hakusanoilla ”Suomi yhdistysten luvattu maa”. Suomi on ehkä ravinteikas maa yhdistyksille (Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä on tällä hetkellä noin 135 000 rekisteröityä yhdistystä), mutta ovatko yhdistykset enää muhevinta maaperää 2000-luvun kansalais- ja vapaaehtoistoiminnalle?

Sekä järjestötyössä että vapaa-ajalla kansalaistoiminnassa törmää usein samoihin haasteisiin ja paradoksaaliseen oravanpyörään:

Jäsenyhdistysten toimijat väsyvät yhdistysbyrokratian pyörittämiseen, jolloin paukkuja varsinaiseen toimintaan ei jää.

-> Uudet vapaaehtoiset kehiin! Rekrytoiminen on kuitenkin vaikeaa, koska tarjolla on lähinnä hallituksessa istumista. Uusia innokkaita vapaaehtoisia kiinnostaa kokoustamisen sijaan konkreettinen toiminta tärkeäksi kokemansa asian puolesta. 

Joskus uusi innokas kuitenkin uskaltautuu mukaan ja esittää ideoitaan. Yhdistyselimissä kuhistaan: ”Näin ei ole ennen tehty. Tästä pitää päättää erikseen. Tähän täytyy hakea ensin avustusta ja sisällyttää toimintasuunnitelmaan. Tämä ei ole täysin yhdistyksemme näköistä toimintaa.”  

 -> Ex-uudet innokkaat vapaaehtoiset päättävät toteuttaa suunnitelmansa itsekseen. Suomessa, yhdistysten luvatussa maassa, on kuitenkin haastavaa toimia ilman taustayhdistystä. Hienot aloitteet tyssäävät helposti tilavuokrien, lupien ja sopimusten allekirjoittamiseen tai viimeistään pientenkin toiminta-avustusten hakemiseen – näihin kun tarvitaan se ry.

-> Niinpä nämä innokkaat perustavat oman yhdistyksen. Papereita täytellessä ja leimoja odotellessa aikaisemmin innostaneet ideat unohtuvat. Seurauksena on ennen pitkää uusi yhdistys, jonka toimijat ovat väsyneitä byrokratian pyörittämiseen.       

Merkkejä yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan välttämättömästä rakennemuutoksesta on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa. Ihmiset innostuvat nykyään helposti uusista, kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopivista toimintamuodoista - ja kohta taas uusista. Tuoreiden, pitkiksi ajoiksi yhdistyksen toimintaan sitoutuvien vapaaehtoisten perään haikailemisen sijaan voisikin panostaa osallistavan ja monipuolisen toiminnan sekä lyhytkestoisten vapaaehtoistehtävien mahdollistamiseen, tietysti yhdistyksen päämäärää unohtamatta. Vai olisiko jo aika laittaa radikaalisti yhdistykset pakettiin ja suunnata innostus byrokratiasta itse toimintaan?

Haastetta riittää kaikille. Vapaaehtoistyön johtamisen näkökulmasta vaikeinta lienee vakuuttaa toimijat muutoksen tarpeesta ja mahdollisuudesta, kun tilalle ei ole tarjota valmiita ja varmasti toimivia konsteja. Entä kuinka raskasrakenteiset katto-organisaatiot ja kansalaistoimintaa tukeva julkishallinto saadaan vastaamaan muutokseen?

Ksenia Peltovuori

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.