keskiviikko 14. elokuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Superfoodia sielulle



Löysin itseni mustikkametsästä. Ovat niin superia työkseen tietokonetta tuijottavalle. Ilmeisesti keski-ikä iskee muuallekin kuin silmiin, kun marjanpoiminta tuntui jopa mukavalta.

Siinä ehti kevyesti filosofoimaan samalla kun harrastaa kaikkea hienoa hyötyliikuntaa, tietokonekyttyräselän venyttelyä kohti nilkkoja ja refleksiharjoittelua paarmoja vastaan. Pohtimaan pian käynnistyvää vilkasta vapaaehtoistoiminnan syksyä samalla, kun kyttää puskasta onko kauempaa kuuluva ääni postiauto vai kenties ne pelätyt thaimaalaiset poimijat.

Olen työssä eräästä pelifirmasta rahoituksensa saavassa järjestössä ja toimintamme pyörii käytännössä täysin vapaaehtoisten voimin - vapaaehtoisten toimijoiden, jotka kehittävät, antavat aikaansa ja omaa jaksamistaan auttaakseen muita. 

Edistämme asiaa, jonka eteen korvauksetonta työtä on roppakaupalla enemmän kuin tekijöitä. Minun välillä lievää skitsofreniaa suosiva työtehtäväni on yhtä aikaa innostaa ja pyytää heiltä yhä hienompia suorituksia pitääkseni rahoittajan suosiollisena ja samalla huolehtia heidän jaksamisestaan. Ymmärrän hyvin miksi on uskottavampaa, kun hyvää ja pahaa poliisia esitetään kahdella henkilöllä.

Usein kysyn, mikä saa vapaaehtoisen jaksamaan. Toimijoillamme on perhettä, työtä, opintoja, taloprojekteja, muita yhdistyksiä, erilaisia elämänmutkia. Silti he tekevät oman osuutensa asiamme eteen niin, että jokaisen työnantajan pitäisi taistella näistä tyypeistä työmarkkinoilla. Vastaus on eri tavoin muotoiltuna sama. Tästä saa voimaa. Vapaaehtoistyö on siis sielun superfoodia heille.

Miten saataisiin tätä lisää? Uusia tekijöitä tarvitaan, samalla kun yhteiskunta on pyrkinyt kitkemään tämän arvokkaan työn ainakin työttömiltä ja ehkä myös verottajalta selkeästi kukkienkasteluapuja pimittäviltä naapureilta.

Mustikoita kerätessä välähti (tai iski lämpöhalvaus). Omaan käyttöön saa marjoja kerätä, samoin itse kerättyjä saa myydä suoraan, siihen ei vielä verottajakaan puutu. Jospa rinnastetaan vapaaehtoistoiminta mustikanpoimintaan ja lanseerataan käsite ”Sielun superfood”? Tehtäisiin kampanja sanomalla, että tekemällä vapaaehtoistyötä hyvään tarkoitukseen - oli se sitten heikompiosaisten auttamista tai muuta – keräät itsellesi henkisiä vitamiineja joilla jaksat arjessa ja talven kaamoksessa? Vapaaehtoistyö olisi ihan must elämänlaadun tae.

Jos joku pitää sielua liian hengellisenä sanana, niin kehitä korvaava. Ajatuksena ei ole anekaupan nykyversio vaan saada uusia tekijöitä mukaan. Esimerkiksi jos ruokavaliostaan tiedettä tekevä kuntoilija ottaisi osaksi kunto-ohjelmaansa henkisen hyvinvoinnin kasvattamisen vapaaehtoistoiminnalla? Lenkkiin saisi buustia ulkoiluttamalla samalla rullatuolivanhusta tai ketteryystreeniä nilkkojen potkittamisesta juniorijalkapallon avustajana. Tästä hän saisi henkistä kanttia juosta sen haaveidensa maratonin, jolloin kaikki voittavat. 

Olisiko ideaa?

Nimim. Lomalla ehtii     

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska on työssä pienessä järjestössä ja ajatukset ovat hänen omiaan, eivät järjestön virallinen kannanotto.
 



keskiviikko 7. elokuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Karvaiset vapaaehtoisemme



Koiraa ulkoiluttaessa vastaantulija reagoi eläimeen aina jollakin tavalla: väistelee tai aloittaa keskustelun: "Minullakin on ollut koira". Usein näkee lehdissä juttuja, joissa kerrotaan kuinka vanhusten palvelukodissa on lemmikkinä kissa, lintuja tai mahdollisesti koira. Myös eläimen myönteisistä vaikutuksista vanhuksiin kerrotaan paljon.

Eläimen ottaminen palvelukotiin ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. On otettava huomioon asukkaiden sekä henkilökunnan mahdolliset allergiat ja mielipiteet. Lisäksi eläin tarvitsee aina hoitoa ja aikaa. Helpompi ja ehkä järkevämpi tapa on saada vapaaehtoisia koiravieraita, esimerkiksi paikalliset koiraharrastajat lemmikkeineen voivat olla kiinnostuneita vierailemaan palvelukodissa. Samalla vanhukset tutustuvat eläinten ohella myös uusiin ihmisiin.

Reaktio koiran vierailun yhteydessä on monen asukkaan aktivoituminen. Vanhus, joka ei muuten paljon osallistu tai puhu, voi aktivoitua ottamaan lemmikin syliin tai silittelemään sitä ja puhella sille esim. seuraavasti: "Voi kulta rakas, muistit minua".  Koiralle voi jutella sellaistakin, jota muille ei voida purkaa. Se on uskollinen ja ei levittele asioita pitemmälle.

Monet iäkkäät ihmiset ovat nuoruudessaan eläneet aikaa, jolloin lehmät, hevoset, lampaat ja kanat olivat jokapäiväisiä tuttavuuksia. Kyselin ja keräilin jokin aika sitten lehmien ja hevosten nimiä vanhusryhmiltä. Molempia nimiä löytyi 70–80 helposti; lisäksi tarinoita sattumuksista ja tapahtumista näiden eläinten kanssa.
Yhteisestä hetkestä iloitsee niin vanhus kuin koira Keuruun Suvantokodissa. Kuva: Marja Reiman
Koirat ja muut eläimet ovat odotettuja vapaaehtoisia omistajansa kanssa palvelukodeissa. Eläimen tulee kuitenkin olla hyväluonteinen, terve ja puhdas. Oma koirani on vieraillut vapaaehtoisena (n. kerran kuussa) pennusta lähtien kahdeksan vuoden ajan. Tänä aikana se on oppinut tuntemaan reitit, joita kuljetaan ja huomatessaan pääsevänsä vierailulle sen innostuksella ei ole rajaa: tapaahan se vanhoja tuttuja ihmisiä, joilta saa mukavia rapsutuksia ja hyväilyjä. Vierailuista on mielestäni ollut vain positiivista kerrottavaa niin henkilökunnan, vanhusten kuin myös koiran ja sen omistajan näkökulmasta.

 

Marja Reiman



Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Uusi vapaaehtoistoiminta haastaa byrokratian


Vapaaehtoistoiminta, vapaaehtoistyö, talkootoiminta, kansalaistoiminta, joukkoistaminen, osallistuminen, yhdistystoiminta, järjestöyhteistyö…

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Loppujen lopuksi pohjimmiltaan kyse on yhdestä ja samasta asiasta eri muodoissaan: ihmisten halusta tehdä merkittäviä asioita jonkin heille tärkeän asian hyväksi, vapaaehtoisesti ja vastikkeetta, ryhmänä tai yksin. 


Jotkut ovat mukana ‘aatteen palosta’, toisia motivoi tarve kuulua ryhmään. Jotkut motivoituvat tarpeesta myötäelää ja samaistua. Myös onnistuminen motivoi: Me teimme sen! Vapaaehtoistoiminnasta saa palkkioita – hyödyllisiä taitoja tai ihmisten verkostoja. Myös tapa, tottumus ja uskollisuus pitävät kiinni toiminnassa.

Kansalaistoiminta myös muuttuu. Uusi kansalais- ja vapaaehtoistoiminta on monimuotoista, absoluuttista totuutta sen muodosta ei ole. Varsinkin sähköinen maailma on mullistanut pienten ihmisryhmien mahdollisuudet vaikuttaa, osallistua ja ryhmittyä sekä saada ajatuksilleen kannatusta. Hyvä esimerkki tästä ovat olleet Lähi-idän kansannousut, jotka ovat osoittaneet sosiaalisen media voiman välittää tietoa ja saada ihmiset liikkeelle. Suomessa herkullinen pop-up Ravintolapäivä  ja Siivouspäivä  ovat mainioita esimerkkejä vastaavasta ilmiöstä. 


Nopeat, lyhytaikaiset, pienen porukan synnyttämät ja sosiaalisen median kautta kannatusta keräävät ideat pakottavat julkisen sektorin toimijat miettimään, miten mahdollistaa näitä lyhytaikaisia tempauksia? Helsingin kaupunki on joutunut tarkistamaan järjestyssääntöjään  ja linjaamaan käytäntöjään pitkän keskustelun jälkeen. Myös valtiovalta joutuu pohtimaan, pysyykö lainsäädäntömme mukana tässä muutoksen maailmassa? Esimerkiksi sanapari tavanomainen vapaaehtoistoiminta, johon työttömyysturvalaissa  viitataan, on historiaa. 


Uusi vapaaehtois- ja kansalaistoiminta haastaa byrokratian. Haasteeseen vastaaminen kannattaa ja hyvä alku on Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän jättämä vapaaehtoistyön lainsäädännön keskustelualoite eduskunnan puhemiehelle. Vastapalveluksena haasteeseen vastaamisesta kansalaisten aktiivisuus tuottaa yhdessä tekemisen kautta sellaista hyvinvointia, jota rahalla ei voi ostaa eikä yksikään yritys pystyisi tuottamaan. 
 

Eveliina Nygren

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa ja johtaa vapaaehtoistoiminnan kehittämistä Metsähallituksen luontopalveluissa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Aivojen johdottamisen lyhyt oppimäärä


Erään näkemyksen mukaan ihmiskunnan menestystarinan takana on kaksi tekijää. Ihminen on vahva, koska se on oppinut a) toimimaan yhdessä ja b) hoivaamaan toisia. Nämä piirteet synnyttävät yhteisöllisyyttä, joka pitää ihmiset yhdessä sosiaalisen liiman lailla. 

Evoluutiotakin tutkinut amerikkalaisprofessori George E. Vaillant tiivistää asian näin: ihmisen aivot on johdotettu hyvän tekemiseen.
 

Jos myönteiset emootiot ovat koko ihmiskunnalle tyypillistä, synnynnäistä aivotoimintaa, voi vapaaehtoisena toimimisen nähdä eräänlaisena aivojumppana, jossa näitä tunteita harjoitetaan käytännössä. Tässä on paikka vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille. Hänen tehtävänään on mahdollistaa ihmiselle vapaaehtoisena toimiminen – aivojen (ikiaikaisen) johdotuksen kuunteleminen ja kunnioittaminen.
 

Mahdollistaminen ei kuitenkaan ole vain sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämistä ja tarjoamista, vaan koostuu kolmesta, yhtäläisen tärkeästä tehtävästä, ”juotoskohdasta”. 

Koordinaattorin tulee ensinnäkin vangita hyvän tekemisen aie ja into eli saada ihminen mukaan toimintaan, rekrytoida. Toisekseen hänen tulee pitää iloa yllä itse toiminnan aikana ja sen jälkeen eli varmistua siitä, että vapaaehtoinen voi hyvin ja jaksaa tehtävässään. Kolmanneksi koordinaattorin tulee vielä säilyttää ja vaalia hyvän tekemisen innostusta.
 

Väitetään, ettei ihmisen yksikään teko ole täysin pyyteetön. Ihminen odottaa aina myös palkintoa, kiitosta tekemisistään, mielihyvää. Myös hyvän tekemistä motivoi ”itsekäs” pohjavire. Kun suomalaisten vapaaehtoisten syitä lähteä mukaan toimintaan on tutkittu, on käynyt ilmi, että 80 %:lla yksi tärkeimmistä syistä on ollut halu auttaa. Tämä motiivi kumpuaa altruistisesta arvomaailmasta, ja vapaaehtoistoiminta on tapa toteuttaa sitä arjessa. Toinen olennainen syy toiminnalle on sen itsetuntoa vahvistava vaikutus: tekemällä vapaaehtoistyötä ihminen kokee itsensä tärkeäksi sekä saa mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä elämäänsä, oppii kenties uuttakin. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin tehtävä on vahvistaa tätä puolta kiittämällä ja kannustamalla.
 

Kuopukseni kysyi minulta joitakin vuosia sitten, saanko palkkaa vapaaehtoistyöstä. Vastattuani kieltävästi hän näytti hetken mietteliäältä, kunnes katse kirkastui: ”Mutta sä saat siitä varmaan tosi hyvän mielen!” 9-vuotias oli ymmärtänyt jotain varsin tärkeää, mikä myös koordinaattorin tulisi muistaa: hyvän mielen saaminen on vapaaehtoistoiminnan ydin. 

Kannattaa siis varmistaa johdotuksen juotoskohdat, jotta niiden sosiaalinen kitti olisi mahdollisimman vahva ja paikallaan pysyvä.

Milla Koski
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Espoon Järjestöjen Yhteisö ry / Keikka-apu
 

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Oppia Puolustusvoimien johtajakoulutuksesta



Puolustusvoimien johtajakoulutuksessa on käytössä everstiluutnantti evp ja kasvatustieteiden tohtori Vesa Nissisen luoma syväjohtamisen malli. 

Syväjohtaminen perustuu neljään kulmakiveen; luottamuksen rakentamiseen, inspiroivaan tapaan motivoida, älylliseen stimulointiin ja ihmisen yksilölliseen kohtaamiseen.
Syväjohtamisen kulmakivet toimivat erinomaisen hyvin myös vapaaehtoisjohtamisen kulmakivinä. 


Luottamuksen rakentaminen ja saavuttaminen on tärkeää erityisesti sellaisessa vapaaehtoistoiminnassa, joka tapahtuu esimerkiksi ihmisten kotona tai jossain muussa ympäristössä, joka ei ole vapaaehtoistoimintaa koordinoivan yhdistyksen tai muun organisaation yhteydessä. Vapaaehtoisjohtajan on pystyttävä luottamaan vapaaehtoiseen. Toisaalta myös vapaaehtoisen on pystyttävä luottamaan siihen, että hän saa vapaaehtoisjohtajalta tarvitsemansa tuen ja avun.
 

Inspiroiva tapa motivoida on vapaaehtoisjohtamisessa keskeistä. Vapaaehtoiset antavat omaa aikaansa vapaaehtoisesti eivätkä siis saa palkkaa vastineeksi. Vapaaehtoisten motivoiminen voi olla hetkittäin haastavaa, mutta toisaalta jokaisella vapaaehtoisella on jo jokin motiivi olemassa, koska he ovat toimintaan lähteneet mukaan.
 

Älyllinen stimulointi on vapaaehtoistoiminnassa mielekkään tekemisen tarjoamista. Vapaaehtoiselle tulee mahdollisuuksien mukaan tarjota toimintaa, jonka hän kokee mielekkääksi ja jossa hän pystyy käyttämään niitä vahvuuksiaan ja osaamisalueitaan, joita vapaaehtoistoiminnassa haluaa käyttää. Myös uuden oppiminen on monelle tärkeää vapaaehtoistoimintaan lähdettäessä.
 

Ihmisen yksilöllinen kohtaaminen on lähtökohta kaikkien edellisten toteutumiselle. Luottamuksen rakentaminen, inspiroiva tapa motivoida ja älyllinen stimulointi on vaikeita toteuttaa, jos ei hetkeksi pysähdy kuuntelemaan vapaaehtoista ja hänen lähtökohtiaan toimintaan. 

Syväjohtaminen on mielestäni ennen kaikkea ihmisten johtamista ja juuri siitä syystä ihmisen yksilöllinen kohtaaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Jarna Sinijärvi


Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa ja on käynyt armeijan Niinisalossa vuonna 2006.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Mihin te oikein sitä työaikaanne käytätte?


Työntekijän työlistalla tänään: tiedote tulevan kesän tapahtumista ja koulutuksista vapaaehtoisille lasten harrastusryhmien ohjaajille.

Kone auki. Tiedote auki. Hei kaikki!...

Puhelin soi. Seuraa vapaaehtoisen ja vapaaehtoiskoordinaattorin välinen keskustelu:

Vapaaehtoinen aloittaa:
- No heippa. Kuule, laitetaanko me siihen listaan meidän nimeksi nollakolme vai nollakolmenollaneljä?”

Koordinaattori vastaa:
- Heippaheippa, molemmat käyvät ihan hyvin. Ihan kuinka vain itse haluatte”.


Keskustelu jatkuu:
- Eikun kumpi me laitetaan?
- Ei väliä, molemmat käyvät.
- Ninkun ne toiset on olleet mukana niin vähän. Että laitetaanko ne?
- Molemmat käyvät.
- Mikä on teidän käytäntö?

- Ei sillä nimellä ole niin väliä.
- Niinmut kumpi me laitetaan?
- Laittakaa nollakolmenollaneljä.
- Jos me laitetaan vaikka nollakolme.

Tiedote uudestaan auki: Hei kaikki, ensi kesänä...

Ovi käy.

- No ihan pikaisesti vaan moi. mulla olis tämmönen kehittämisidea!” (Repusta ilmaantuu paksu pinkka papereita.)
- No terve terve ja ota vaikka vähän kahvia. (Voi apua! Tässä meneekin hyvä tovi.)
- Juu, kun minä nään, että täällä olis näitä kehittämisen kohtia.
- Niin.
- Mulla on näistä aika paljon kokemusta.
- Niin. Ei sua toi hallituspaikka kiinnostais? Tai kehittämisjaosto?

- Emminä semmosta.
- Olisiko sulla mielenkiintoa lähteä vetämään jotain ryhmää tai kouluttamaan ryhmänvetäjiä?
- Sillon viis vuotta sitten ei kukaan tullut koulutukseen.
- No miten sä haluaisit tän asian hoitaa?
- No jos mä jään odottamaan teidän hallituksen kannanottoa.

Paria tuntia ja kolmea neuvoa myöhemmin: tiedote auki. Hei kaikki, ensi kesänä järjestämme ainakin...

Puhelin soi:

- Mitä mä teen tän yhden vanhemman kanssa? Se vaan….
- Oletko yrittänyt jutella ihan kasvoista kasvoihin? Vaikka treenien jälkeen?
- Mutkun se aina vaan…
- Niin, toi on kyllä kurja tilanne, sulle ja kaikille.
- Kun ei se ollenkaan… ja sit se ihan aina….
- Mä ymmärrän. Pitäkää vanhempainpalaveri, että saatte yhdessä sovittua asiat. Mä voin tulla sinne juttelemaan jos haluatte.

Tuntia myöhemmin, työpäivää jäljellä kymmenen minuuttia. Hei kaikki, ensi kesänä järjestämme ainakin seuraavia...

Puhelin soi:

- No hei, kuule. Milloin teiltä oikeen tulee tietoa niistä ensi kesän tapahtumista? Että järjestetäänkö ja mitä? Kun kaikki odottaa jo tietoa?

*

Kaikki henkilöt, tapahtumat ja sitaatit ovat täysin kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta. 

nimimerkki 

Vapaaehtoisten johtaja

Kirjoittaja käyttää nimimerkkiä, koska pitää työstään ja uskoo, että kaikissa vapaaehtoisjärjestöissä on samanlaista. 

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

torstai 30. toukokuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Muutos on pysyvää, mutta usein hidasta


Vapaaehtoistoiminnan kentällä puhe johtamisesta ja johtajuudesta on varsin tuore asia. Kun noin kaksi vuotta sitten sain päähäni ehdottaa Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopintojen järjestämistä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, en tiennyt miten tallaamattomille poluille olimme astumassa.

Vuoden 2012 tammikuussa neljätoista opiskelijaa aloitti vuoden mittaisen (30 op) koulutuksen Humakissa. Sen tuloksena syntyi vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojekteja opiskelijoiden taustayhteisöille, joista useimmat olivat festivaaleja sekä pienimuotoinen julkaisu Kulttuuria vapaaehtoistyönä.

Kenties merkittävin tulos oli kuitenkin se havainto, että tämänkaltaiselle koulutukselle taitaa olla laajempaakin kysyntää. Päätimme jatkaa siten, että etuliite ”kulttuuri” poistettiin otsikosta. Hakijamäärä yli kaksinkertaistui, eivätkä läheskään kaikki mahtuneet mukaan.

Vuoden 2013 alussa aloittanut 25 opiskelijan ryhmämme on pääasiassa yhdistysmuotoisilta taustoiltaan kuin pienoiskuva suomalaisesta yhteiskunnasta. Sosiaali- ja terveysalalla sekä nuorisotoiminnan, ympäristön, liikunnan, kulttuurin ja kansainvälisyyden parissa toimivat organisaatiot pyörittävät valtaisaa määrää vapaaehtoisia toimijoita. Niiden tekemä työ on kansalaisyhteiskunnan arvokkainta ydintä. Tämän blogisarjan kirjoitukset tulevat kertomaan toiminnan arjesta - ja epäilemättä myös juhlasta - opintoihin osallistuvien vapaaehtoistyön koordinaattoreiden ja kutsuttujen asiantuntijoiden silmin.

Imatra Big Band Festivalin vapaaehtoiset ovat kaikenkarvaista väkeä. (kuva: Katja-Maaria Kilponen)


Moni järjestö on muuttuvassa maailmassa pohdintojen edessä. Mistä tulevaisuuden vapaaehtoiset? Kun aktiiviporukka vanhenee tai väsyy, kun uudet vapaaehtoiset eivät halua entiseen tapaan sitoutua tai kun vanhat toimintamuodot eivät kiinnosta, tarvitaan tuoreita ideoita. Kun työtön vapaaehtoinen saa pelätä työttömyysturvan menetystä tai kun vapaaehtoistoimijoiden harteille ollaan siirtämässä lakisääteisiä vastuita, on pyrittävä oman työn ohella vaikuttamaan myös päättäjiin.

Laura Lares Woimistamo OY:stä vieraili huhtikuussa opinnoissamme puhumassa johtamisesta. Yksi mieleen jääneistä asioista liittyi ”muutoksen arkipsykologiaan”. Ihmiset reagoivat muutokseen yleensä siten, että 15 % suhtautuu positiivisesti, 35 % suhtautuu epäröiden, vaikkakin on avoin muutokselle, 35%  suhtautuu negatiivisesti tai epäluuloisesti ja 15%  suhtautuu erittäin negatiivisesti. Kun tähän lisätään, että 70 % muutoshankkeista epäonnistuu, mutta toisaalta 20 %:n mukaan saaminen riittää muutoksen läpimenoon, niin vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin keskeinen haaste on nostettu pöydälle.

Saimme Lauralta muutoksen käsittelyyn tukun hyviä neuvoja, joista tässä kolme:
•      Ole ihminen: anna tilaa myös tunteille
•      Ole johtaja: vaadi, vastuuta ja valvo
•      Ole sinnikäs, kestä muutosvastarinta, auta näkemään muutoksen yli

Vapaaehtoistoiminnan maailmassa on lisäksi otettava huomioon yksi tärkeä seikka. Vapaaehtoinen on – vapaaehtoinen. Muutos on joskus hitaampaa kuin toivoisi, joten kärsivällisyys on arvossaan.

Juha Iso-Aho

Kirjoittaja on lehtorina Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa