Kestävää, villiä vapaaehtoisuutta onnellisuustaskuissa

 

Kun puhutaan yhdistysten ja vapaaehtoisuuden ammatillistumisesta, tarkoitetaan kahta asiaa. Ensiksikin palkalliset ihmiset ohjaavat ja organisoivat toimintaa ja toiseksi vapaaehtoisilta edellytetään kouluttautumista ja yhteisiä tapoja toimia. Vapaaehtoistoiminnan laatua parannetaan ja sitä saadaan ohjattua suunnitelmallisesti ja ennakoitavasti. Vapaaehtoisuudesta tulee tehokkaampaa ja tuloksellisempaa. Ammatillistumisen tukema vapaaehtoistoiminta on siten myös helpommin mitattavissa ja osoitettavissa olemassa olevaksi yhteistyökumppaneille, rahoittajille ja yhteiskunnalle.

Ammatillistunut, organisoitunut ja hallittava on kestävää. Kestävyyteen sisältyy ajatus siitä, että vapaaehtoisuus ei ole itsestäänselvyys vaan se edellyttää myös vapaaehtoisten palkitsemista ja huoltamista. Aiemmin vapaaehtoisista huolehtiminen verhoutui retkiin, juhliin ja virkistyspäiviin. Nyt se tapahtuu tarkennetusti ryhmätapaamisissa ja koulutustilaisuuksissa. Vapaaehtoisuus muuntuu yhteiskunnallisen ilmapiirin myötä. Vapaaehtoisuuden sosiaalinen lokero saa uusia ilmenemismuotoja.

Toisaalta vapaaehtoisuutta on aina ollut. Se voi olla hyvinkin villiä, vapaata ja omaehtoista. Se on kauppakassin kantamista, pihan kolaamista, saunottamista, kyydin tarjoamista, tiedon jakamista, lomakkeiden täyttämisessä auttamista, ventovieraan kuuntelemista, toisen ihmisen hädän jakamista – ilman, että toimintaa ohjaa yhdistys tai jokin muu taho. Villi vapaaehtoisuus voi olla hetkellistä, pitkäkestoista ja sitovuudeltaan moninaista. Se voi olla sattuman yhteen saattamien ihmisten, ystävien tai sukulaisten keskinäistä. Villi vapaaehtoisuus ei asetu samalla tavalla mitattavaksi ja hallittavaksi kuin ammatillistunut, kestävä vapaaehtoisuus.

Vaikka villi ja kestävä vapaaehtoisuus kuulostavat toistensa vastakohdilta, ne tarvitsevat toisiaan. Villille vapaaehtoisuudelle ominainen omaehtoisuus on vapaaehtoisuuden perusta ja toisaalta kestävät rakenteet helpottavat vapaaehtoistoiminnan tavoitettavuutta. Villi vapaaehtoisuus on viehko mixtuura itsekästä ja toisen luontaisesti huomioivaa toimintaa. Haluan kuulua niihin ihmisiin, jotka jatkavat tätä toisen ihmisen äärelle pysähtymisen perinnettä, vaikkeivät organisoituun vapaaehtoistoimintaan osallistuisikaan. Vapaaehtoistyön päivän juhlintaan voi jokainen osallistua tekemällä villin, vapaaehtoisen auttamisteon!

Onnellisuustasku on paikka, jossa on helpompi hengittää kuin sitä ympäröivässä maailmassa. Se on ihmisten keskinäisen yhdessäolon paikka. Onnellisuustaskuja löytyy sieltä, missä jonkin sortin joukko ihmisiä jakaa keskenään asioita, jotka ovat heille merkityksellisiä. Onnellisuustaskut ovat kestävän vapaaehtoisuuden varaan rakentuvia paikkoja, joissa osallistujien keskinäinen villi vapaaehtoisuus alkaa kukoistaa. Onnellisuustasku voi rakentaa osallistujille turvallisuutta tuovia raja-aitoja. Rajojen rakentaminen ei ole heikko asia; se on osa yhteisöjen ja ryhmien toiminnan logiikkaa. Taskun rajat eivät ole toiminnan rajoja vaan toiminta voi suuntautua vahvasti ulos taskusta – vaikkapa tiedottamisena tai vaikuttamisena.

Onnellisuustaskussa on ristiriitoja, neuvottelua, pohdintaa, valtaa ja voimaa. Siellä pysytään, koska toimiminen koetaan mielekkääksi. Vahvistaessaan ryhmään kuulumisen, vaikuttamisen tai turvallisuuden tunnetta tasku vahvistaa osallisuuden kokemusta. Se on osa välittävää tasoa, joka sitoo yksilön yhteisöön ja yhteiskuntaan. Erityiseen arvoon onnellisuustaskut nousevat, kun osallisuus, osallistuminen tai vaikuttaminen yhteiskuntaan on muutoin heikoissa kantimissa. Taskuissa kestetään ympäristön painetta, päästään yli heikoista hetkistä ja luodaan perustaa yhteisöllisyydelle. Hyvin toimivassa demokratiassa onnellisuustaskut ovat reiällisiä – ne ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Liisa Hokkanen, sosiaalityön lehtori Lapin yliopistosta

Tekstin akateeminen tausta löytyy viimeisimmistä tutkimuksistani:

”Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet” Acta Universitatis Lapponiensis 278. Lapin yliopisto: Rovaniemi sekä Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 145. 2014.

”Mielenterveysaktiivien toiminta. Kysely Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistysten aktiivitoimijoille” Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja B 85. 2014.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

 

Oikeus osallistua

Esikoiseni synnyttyä kiinnostuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta. Menin liiton nettisivuille etsimään tietoa kuntani paikallisyhdistyksestä. Löysin yhdistyksen puheenjohtajan nimen ja puhelinnumeron, siinä kaikki.  No, en todellakaan aikonut soittaa jollekin tuntemattomalle kyselläkseni miten toimintaan pääsisi mukaan, joten se siitä. Myöhemmin eksyin uudestaan MLL:n sivuille ja päätin liittyä jäseneksi. Liittymislomakkeessa oli kohta: ”Olen kiinnostunut toimimaan aktiivisesti. Toivon että paikallisyhdistyksestä otetaan minuun yhteyttä.” Mietin pitkään, uskallanko laittaa rastin kohtaan ”kyllä”. Mitä tarkoittaa aktiivisesti toimiminen? Onko minulla jotain annettavaa? Mitä ajattelee se henkilö, joka viestin ottaa vastaan: ”Mikä tuokin luulee olevansa?” Jos yhdistyksellä olisi ollut nettisivut, olisin voinut ensin etsiä tietoa sieltä. Keitä ovat nämä aktiiviset toimijat? Mitä he tekevät? Onko jotain, mihin minä voisin osallistua? Jätin rastin laittamatta.

Paikallislehdestä löysin tiedon MLL:n perhekahvilasta, ja päätin mennä sinne. Ensimmäinen käynti jännitti. En tiennyt mitä siellä olisi vastassa, keitä siellä käy, tai mitä siellä tehdään. Pian huomasin, että olin jännittänyt turhaan. Perhekahvilassa oli vertaisiani; kotiäitejä pienten lasten kanssa. Jutun aiheita löytyi helposti ja tutustuin uusiin ihmisiin. Perhekahvila pyörii täysin vapaaehtoisvoimin ja jossain vaiheessa minulta kysyttiin, haluaisinko joskus tulla avaamaan ovet. En heti uskaltanut suostua. Kahvila aukeaa kello 10 ja minä ja esikoiseni olimme kovin aamu-unisia, joten mietin miten ikinä ehtisimme ajoissa. Ja olin huomannut, että usein ovien avaaja oli leiponut jotain. Enhän minä oikein edes osannut leipoa!

Sattumalta tapasin paikallisyhdistyksen puheenjohtajan käydessäni vierailulla työpaikallani. Kahvipöydässä työkaverini vinkkasi hänelle, että minut kannattaisi ottaa toimintaan mukaan. Ennen yhdistyksen syyskokousta sainkin puhelun: haluaisinko lähteä mukaan hallitukseen? Silloin uskalsin vastata kyllä. Järjestäytymiskokouksessa jaettiin vastuualueet, ja minä sain työkseni nettisivujen tekemisen. Mikään koodaaja en todellakaan ole, mutta liiton valmiilla pohjalla nettisivujen tekeminen oli helppoa - melkein kuin kirjoittaisi kirjoitusohjelmalla. Innostuin asiasta kovasti. Pian huomasin, että yhdistystoiminta alkoi täyttää suurta aukkoa, mikä elämääni oli tullut jäädessäni äitiyslomalle työstäni. Sain mielekästä ja innostavaa tekemistä, joka antoi lisävirtaa muillekin elämän alueille. Opin, sain uusia haasteita, tutustuin ihmisiin, sain ideoida toimintaan ja lopulta huomasin, että tekemisilläni oli positiivinen vaikutus myös monen muun elämään.

Kun nyt - melkein neljä vuotta myöhemmin - katson taaksepäin, voin vain todeta että kyllä. Minullakin oli annettavaa, oli monta asiaa mihin voin osallistua ja pääsin jopa luomaan monia uusia asioita, mihin joku muu voi osallistua. Uskon tietäväni mitä se jäsenyyslomakkeen vastaanottaja olisi ajatellut; ”Hei, hienoa! Me saadaan uusi, aktiivinen ihminen joukkoomme.”

Vapaaehtoisena toimimisesta voi saada yhtä paljon kuin se antaa, ehkä enemmänkin. Sen vuoksi jokaisella tulisi olla oikeus osallistua vapaaehtoistoimintaan. Tekemällä hyvää, auttamalla vertaistaan, auttaa vääjäämättä myös itseään. Olen omalla toiminnallani yhdistyksessämme yrittänyt poistaa esteitä osallistumiselle ja madaltaa kynnystä kysyä: ”Voinko auttaa?” Haluan, että jokaisella on mahdollisuus kokea itsensä osalliseksi. Meidän aktiivisten vapaaehtoistoimijoiden tulisi myös muistaa vastata edellä mainittuun kysymykseen ”kyllä”. Vaikka apua ei juuri nyt tarvittaisi, kysyjälle suurin apu voi olla saada osallistua. Jokainen omalla tavallaan ja oman kokoisella panoksellaan. Sillä mitä osaa, tai mitä on valmis oppimaan. Voi ihan vaan yhden kerran tulla perhekahvilaan ja lukea sadun lapsille. Tai voi tehdä niin kuin minä; opetella leipomaan ja riemuita siitä, mitä saa ja saa antaa.

Elina Koivuniemi

 

Kirjoittaja työskentelee asuntola- ja vapaa-ajan ohjaajana Sastamalan koulutuskuntayhtymässä ja opiskelee Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa. Hän on MLL:n Punkalaitumen yhdistyksen hallituksen jäsen ja yhdistyksen tiedotusvastaava.

Hallituksessa on hauskaa



 

Olen aina ollut innokas vapaaehtoinen, koska olen halunnut pelastaa maailmaa sen vähän kuin nyt yksi ihminen voi. Sosiaalialan koulutuksen saaneena ihmisten kanssa toimiminen tuntuu luontevalta. Olenkin kokeillut kaikenlaista luovien ryhmien ja vertaisryhmien vetämisestä aikuisten ja lasten tukihenkilötoimintaan, keikkasaattajan rooliin ja vanhusten ystäväpalveluun. Jotkut näistä vapaaehtoispaikoista ovat olleet antoisia ja opettavaisia, mutta melko usein myös henkisesti raskaita. Olen saattanut tuntea niissä itseni joko tarpeettomaksi tai ylityöllistetyksi. Harmittavan usein vapaaehtoisuus ei myöskään ole kestänyt yli vuotta, sillä jossain vaiheessa työstä saatu on muuttunut taakaksi. Ei vaan enää ole huvittanut, vaikka syyllisyys lopettamisesta on aina ikävä kestää.

Töissä olen aina tykännyt luoda uutta, miettiä erilaisia ratkaisuja ongelmiin, kyseenalaistaa totuttuja käytäntöjä. Kuten työssä, myös vapaaehtoisuudessa motivaationani on myös halu vaikuttaa asioihin ja parantaa jonkin ihmisryhmän tai yksilön oloja. Siksi onkin niin kummallista, etten koskaan ole tullut ajatelleeksi sitä vapaaehtoisroolia, josta on viimeisen puolen vuoden aikana tullut oman vapariurani "menestystarina".

Kaikki alkoi siitä kun mä uuden pestin sain… nimittäin Reumaliitossa. Minut palkattiin vuoden alussa 2014 kartoittamaan liittoomme jäsenyhdistysten toimintaa, ja koska Reumaliitolla on 159 jäsenyhdistystä, oli edessä "ihan muutama" rupatteluhetki yhdistysaktiiviemme kanssa. Lokakuussa valmistuneessa raportissa sai äänensä kuuluviin yli 100 yhdistysaktiivia, joista suurin osa oli hallituksen jäseniä. Kuulin kokemuksia yhdistys- ja hallitustyöstä kautta Suomen ja mikä opettavainen kokemus tämä olikaan! Yhdistysaktiivit jakoivat pyyteettömästi ilonsa ja surunsa, ongelmat ja onnistumiset kanssani, ja siitä heille iso kiitos. Heidän tekemänsä vapaaehtoistyön merkitystä ei voi yliarvioida.

Kartoitustyölläni oli vaikutus myös omaan elämääni. Kuullessani hallitustyön kiemuroista se rupesi aivan mahdottomasti kiinnostamaan minua, aivan ensimmäistä kertaa. Omat mielikuvani hallituksesta olivat sitä ennen olleet hyvin epämääräiset. Jotain pölyttynyttä asiakirjojen kääntelyä vakavahenkisen porukan kesken, ja siihen varmaan piti olla jokin alan koulutus tai ainakin tilintarkastajan työkokemusta… Aiemmin vapaaehtoistyötä etsiessäni ei ollut ekana tullut mieleen että lähdenpä hallitukseen.

Vaan nytpä lähdin: minulle mielenkiintoisessa yhdistyksessä, Etelän-SYLIssä, oli kuin tarjouksesta auki hallituspaikka ja marssin reippaana tyttönä kevätkokoukseen ja ilmoitin, että minä olen sitten ensimmäistä kertaa asialla. Eikä haitannut - kiinnostus ja innostus asiaan riitti, ja minut toivotettiin tervetulleeksi. Puoli vuotta myöhemmin olen saanut olla mukana nuorekkaassa, innovatiivisessa ja lämminhenkisessä porukassa, jossa mielipiteitäni ja ehdotuksiani kuunnellaan. Hallitustyötä oppii oikein hyvin tekemällä ja kavereilta saa opastusta kokouskäytäntöjen saloihin. Minulla on ollut tosi kivaa!

Haluaisinkin tällä kirjoituksellani rohkaista vapaaehtoisia ennakkoluulottomuuteen miettiessänne, minkälainen vapaaehtoistyö sopii juuri sinulle. Se voi ollakin se yllättävä vaihtoehto. Oman työni kautta kuulen jatkuvasti reumayhdistyksistä, joiden hallitukseen ei millään meinata saada uusia tekijöitä. Ehkä nuoremmat pelkäävät sitoutumista, vastuuta tai sitä, etteivät osaa? Ehkä hallitustyö ei ole yhtä trendikästä kuin kansanliike- ja tempaustoiminta? Olisi hienoa, jos näitä mielikuvia saataisiin muutettua ja voitaisiin rekrytoida uusia innokkaita tekijöitä yhdistyksiin, jotka heidät niin mielellään toivottaisivat tervetulleeksi. Onhan hallitustyö upea tapa vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin ja ottaessasi vastuuta tulet varmasti saamaan työpanoksestasi myös kiitosta.

 

Reumaliiton suunnittelija Pihla Aaltonen (kuvassa keskellä)

 

Seuratyö palkitsee vai ”pakko löytää joku”

Tiedustelin eräässä seuraseminaarissa osallistujilta, kuinka monta vuotta kukin on ollut mukana jalkapallotehtävissä. Vastaukset vaihtelivat Milan alle vuodesta Raimon yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Minä ihastelin ääneen Raimon pitkää seuratyörupeamaa ja kyselin, mikä oli saanut hänet pysymään mukana niin pitkään.  ”No kun ei kukaan muukaan ole näitä juttuja halunnut tehdä”. 

Plääh. Odotin jotain upeaa kerrontaa siitä, miten hienoja elämyksiä seuratoiminta on vuosien varrella antanut. Miksi ihmiset varsin usein kertovat, että ovat mukana, koska ei ole ketään muuta, joka olisi tarjoutunut hommat hoitamaan? 

Lähtisitkö sinä mukaan vapaaehtoistoimintaan jos lähtökohtana olisi Raimon puheenvuoro? Hyppäisitkö mielelläsi Raimon tennareihin? Mitäpä jos Raimo olisikin hehkuttanut, miten upeita kokemuksia hän on vuosien varrella seuratyöstä saanut? Jos Raimo olisi kertonut, miten hienoja ihmisiä on saanut kavereikseen ja kuinka lähikaupassa perheet moikkailevat ja lapset muistelevat, miten juuri hän opetti heidät potkaisemaan.    

(kuva: Antti Zetterberg)

Työskentelen jalkapalloseurojen ja niissä toimivien seurojen päätoimisten työntekijöiden sekä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Ikuisuuskysymys vaikuttaa olevan, mistä löydämme ihmiset toteuttamaan seuratoimintaa. Samaan aikaan vapaaehtoistyö on elintärkeää laajan jalkapallotoiminnan takaamiseksi. Jos vapaaehtoistyö seuroissamme loppuisi, kohoasi harrastamisen hinta pilviin ja liikkuminen jalkapallon parissa olisi mahdollista vain harvoille.

Vapaaehtoisten johtamisen näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää pohtia, miten puhumme vapaaehtoistyöstä. Korostammeko toiminnan vaativuutta, sitovuutta ja raskautta vai kerrommeko miten hienoja kokemuksia hommasta voi saada? Painotammeko, että tehtävään on ”pakko löytää joku” vai korostammeko seuratyön palkitsevuutta? Vapaaehtoistyössä annetaan muille arvokasta panosta. Samalla vapaaehtoistyö on antamisen ohella vahvasti saamista. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö lisää onnellisuutta ja nostaa elinajanodotetta. Kun korostamme vapaaehtoistoiminnan tätä puolta voi rekrytoinnista parhaimmillaan syntyä positiivinen kierre, jossa toimintaan tarjoudutaan mukaan innolla.

Seuraavan kerran kun tapaamme ”Raimoja” niin onnitelkaamme heitä hienosta valinnasta sekä pitkästä ja onnellisesta elämästä!

Seuratyö palkitsee –videoklipeissä jalkapallon vapaaehtoistoimijat kertovat mitä seuratyö antaa heille.

Minttu Paavola
Seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Palloliitto

Jokainen päivä on vapaaehtoisten päivä! Joulukuun kolmas vapaaehtoiset ovat kuitenkin erityisessä valokeilassa, koska silloin Suomessa vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Kansalaisareena julkaisee blogillaan asiantuntijakirjoituksia vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan liittyen osana Vapaaehtoisten päivän kampanjaa.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

 

Voiko asiakasta johtaa?

Luin juuri erään kulttuurituotannon opiskelijan vapaaehtoistoimintaa käsittelevän opinnäytetyön, jossa oli minulle uusi näkökulma. Työhön liittyneeseen projektiin mukaan rekrytoidut vapaaehtoiset nähtiin vapaaehtoisorganisaation asiakkaina, ei ensisijaisesti ”työntekijöinä”.

Useimmiten näkökulma on se, että palveluja tuottava järjestö tai muu organisaatio hakee vapaaehtoisia tekijöitä erilaisiin tehtäviin, joissa asiakkaaksi mielletään toiminnan kohteet. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tuen ja virikkeiden tarvitsijat. Joskus asiakkaaksi ymmärretään jopa toinen, palvelun tilaajana toimiva organisaatio.

Opinnäytteen kuvaamassa tapauksessa organisaatio oli palveluntuottaja, mutta palvelu, jota tarkasteltiin, oli itse vapaaehtoistoiminta.

Projektissa pohdittiin ensin palvelumuotoilun käsittein, mitkä ovat asiakkaan eli vapaaehtoisen palvelupolun tärkeimmät kontaktipisteet. Niitä ovat kaikki asiakkaan kokemat palveluprosessin vaiheet alkaen siitä, kun hän saa kuulla tarjolla olevasta vapaaehtoistoiminnasta siihen, kun häntä projektin päätyttyä kiitetään. Niiden avulla pyrittiin ennakoimaan, mitä palveluntarjoajan eli tässä tapauksessa kulttuuriorganisaation on otettava huomioon, jotta asiakas saisi mielekkään palvelukokemuksen.

Mitä kaikkea tämä voisi tarkoittaa vapaaehtoistoiminnan johtamisen näkökulmasta?

Humanistinen ammattikorkeakoulu järjestää jo kolmantena vuonna peräkkäin vapaaehtoistoiminnan johtamiseen perehdyttävän koulutuskokonaisuuden. Aiemmin erikoistumisopintoina tarjottu koulutus on tänä lukuvuotena osa avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Kolmesta viiden opintopisteen modulista koostuva paketti osoittautui tulevan tarpeeseen: kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahtuneet mukaan.

Yksi keskeinen tarve, johon tämäntyyppiset koulutukset tuntuvat vastaavan, on kokemusten vaihto ja sitä kautta uusien näkökulmien saaminen oman työn kehittämiseen. Kun tutuksi ja rutiiniksi tullutta toimintatapaa katsoo uudesta vinkkelistä, ajatukset sujahtavat kuin itsestään vapaammille radoille.

Tässä blogissa Vapaaehtoistoiminnan johtaminen organisaatioissa -opintokokonaisuuden Vapaaehtoistoiminnan arvot ja merkitys -osion opiskelijat välittävät lukijoille omia kokemuksiaan, oivalluksiaan ja pohdintojaan seuraavien kuukausien ajan. Toiveeni on, että nämä tekstit tulevat toimimaan myös vilkkaan keskustelun avaajina.

Juha Iso-Aho

(Kirjoittaja on Vapaaehtoistoiminnan johtaminen organisaatioissa -koulutuskokonaisuudesta vastaava Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori)

Myötävirtaan

Ennen meillä ei ollut sosiaalista mediaa, oli vain sosiaalinen omatunto. Nyt meillä on sosiaalinen media, muttei enää sosiaalista omaatuntoa. Vai onko kuitenkin?

Vapaaehtois- ja vertaistoiminta on tärkeä osa sosiaalista omaatuntoamme. Sitä tekee jo lähes puolet kansalaisista ja tekisi enemmänkin, mikäli joku kysyisi ja auttaisi alkuun. Vapaaehtoistyön ja vertaistoiminnan sosiaalinen ja taloudellinen merkitys on yhteiskunnassamme suuri ja se kasvaa edelleen.

Toiminta kumpuaa ihmisistä ruohonjuuritasolla ja on siten kestävällä pohjalla. Vapaaehtoistoiminnan tarvetta ei voi kyseenalaistaa, eikä sen tyydyttämistä saisi kahlita keinotekoisin rajoituksin. Tällä hetkellä lainsäädäntömme ei tue kunnolla vapaaehtoistoimintaa, minkä lisäksi yhteiskunnassamme on monia vapaaehtoistoiminnan esteitä. Juridisaatio jyllää ja esimerkiksi verotuskäytäntö rajoittaa työttömien vapautta toimia vapaaehtoistyössä. Lainsäädäntö ja ohjaus on saatava edistämään ja kannustamaan vapaaehtois- ja vertaistoimintaa.

Kansalaisareena ry on johtava vapaaehtoistyön edunvalvoja ja verkosto-osaaja, joka ajaa vapaaehtoisten etua ja luo uusia vapaaehtois- ja vertaistoiminnan malleja edistäen vapaaehtoista ja omaehtoista toimintaa, vertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tämän vuoden aktiviteetit huipentuvat 3.12. Vapaaehtoisten päivään, Vapaaehtoistoiminnan messuihin ja Vuoden vapaaehtoisen valintaan.

Nykyisillä ja ensi vuoden huhtikuussa valittavilla kansanedustajilla on merkittävä rooli vapaaehtoistoiminnan edellytysten parantajana. Kansalaisareena haluaa haastaa Eduskunnan täysimääräisesti tähän työhön. Vallitsevassa taloustaantumassa erityisesti Suomessa olisi tuiki tärkeää kohottaa kansakunnan mielialaa sekä luoda tekemisen meininkiä. Ihmisten toimintakyky, työkyky ja työhyvinvointi ammentavat voimaa vapaaehtois- ja vertaistoiminnasta.

Keskiössä ovat vapaaehtoiset, joiden etua ja jaksamista Kansalaisareena elämäntehtävänään hoitaa yli sektori- ja organisaatiorajojen. Loppua kohti kääntynyt vuosi on yksi virstanpylväs tässä työssä. Tähtäimessä on kansainvälisesti tunnettu Suomi, jossa välittäminen, toisista huolehtiminen, vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki ovat korkealla tasolla ja jossa lainsäädäntö ja toimintakäytännöt tukevat kansalaisten keskinäistä omaehtoista toimintaa sekä organisoitua vapaaehtoistyötä.

Markku Vaittinen

Kansalaisareena ry

puheenjohtaja

 


Jokainen päivä on vapaaehtoisten päivä! Joulukuun kolmas vapaaehtoiset ovat kuitenkin erityisessä valokeilassa, koska silloin Suomessa vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Kansalaisareena julkaisee blogillaan asiantuntijakirjoituksia vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan liittyen osana Vapaaehtoisten päivän kampanjaa.

Liikuta minua -kampanja toi liikettä ja kulttuuria Kukanpäivään

Kukanpäivän Liikuta minua -kampanja haastoi tänäkin vuonna järjestöt ja yhteisöt luomaan oman vapaaehtoistoiminnan tapahtuman. Kampanjassa sai luoda täysin omannäköisen ja -kokoisen vapaaehtoistoiminnan keväisen tempauksen.

Kukanpäivänä 13.5. järjestettiin viitisenkymmentä tapahtumaa lähes kolmellakymmenellä paikkakunnalla.

Alla tunnelmia eri tapahtumista. Kuvia päivitetään lisää toukokuun aikana.



Lempäälän liikutapalvelujen tapahtumassa pelattiin Bocciaa.

(Kuva: Anne Nummenpää)



Kemin Majakkatalon järjestämässä Liikuta Minua -suunnistuspäivässä kulttuurikaveri-vapaaehtoiset liikuttivat ihmisiä tutustumaan terveys- ja kulttuuripalveluihin. Perämeren YLE teki aiheesta uutisen.

(Kuva: Sinikka Kähkönen)


SPR Kuusankosken osaston Ystäväpalvelun vapaaehtoiset ulkoilivat Kettumäen palvelukeskuksen asukkaiden kanssa.

 (Kuva: Helena Lukkarinen)


Suomen Radioamatööriliiton tapahtumassa pidettiin radiosuunnistusta Helsingin Paloheinässä. Kuvassa valmistaudutaan päivää varten.

(kuva: Kimmo Lehtosaari)

 
Tyrnävän seurakunnan tempauksessa haettiin ikäihmisiä toritapahtumaan.

(Kuva: Johanna Rantala)

SLE-yhdistyksen tempauksessa osallistujat latasivat kuvia Facebookiin omasta lempiliikuntamuodostaan. Alla: Koiran kanssa Kirsikkapuistossa/Päivi Vaarakallio: "Minun päivittäinen liikuntamuotoni on koirani kanssa reipas lenkkeily.”

(Kuva: Päivi Vaarakallio)

Päijät-Hämeen Kumppanuusverkosto järjesti puistotreffit, joiden ohjelmassa oli kukkien istutusta, pelejä ja muuta mielenkiintoista. Etelä-Suomen Sanomat teki aiheesta etukäteen jutun.

 (Kuva: Helena Haaja)


Vantaan Koivukylän vanhustenkeskuksella pidettiin liikuntailtapäivä, johon kuului muun muassa pihapelejä.

(Kuva: Heikki Heikkurinen)


Kuortaneen ikäihmisten liikuntailtapäivää vietettiin 15.5. Paikalla oli pitkälti toistasataa ikäihmistä sekä kotoa käsin että asumispalveluyksiköistä. Vapaaehtoisjärjestöt, seurakunta, kunnan peruturva- ja liikuntatoimi sekä Kuortaneen Urheiluopiston opiskelijat järjestivät paljon myönteistä palautetta saaneen tempauksen.
 

 (Kuva: Marjut Lilja)


Metsolan Hovin tapahtumassa Oulussa ohjelmassa oli liikuntaa, askartelua, makkaranpaistoa, kahvit ja muurinpohjalätyt ja mukavaa yhdessäoloa.

(Kuva: Anna-Maija Sälkiö)



Yhdessä Selviytymisen Tuki ry:n Tampereen tapahtumassa vapaaehtoiset ulkoilivat vanhusten kanssa kulkueena. Jujuna oli pukeutua hassuihin
kukallisiin asuihin ohikulkijoiden piristykseksi. 

(Kuva: Leo Lindell)


Tampereen kaupungin museopalveluiden vapaaehtoiset kulttuuriluotsit ja Vapriikin kuva-arkisto pistivät pystyyn Mennen tullen –näyttelyn Kahvila Amurin Helmeen

  (Kuva: Marika Tamminen)


Sateinen sää ei haitannut Kouvolan taidekävelyä.

 (Kuva: Toni Puuronen)


Helsingin Kannelmäen palvelutalon ja Kulttuurikavereiden tapahtumasta kirjoitettiin Sote-viraston vapaaehtoistoiminnan sivuilla.