Liikuta minua -kampanja laittoi ihmisiä liikkeelle

Ruusun päivänä 4.5. alkanut Liikuta minua -kampanja haastoi tänäkin vuonna yhteisöt luomaan oman vapaaehtoistoiminnan tapahtuman. Kampanjassa sai luoda täysin omannäköisen ja -kokoisen keväisen tempauksen. Ruusun päivänä järjestettiin seitsemän tapahtumaa seitsemällä eri paikkakunnalla. Kahdeksanteen tapahtumaan ei saapunut osallistujia. Muut kampanjatapahtumat järjestettiin eri ajankohtina, joten ne päivitetään erikseen.

Alla on tunnelmia eri tapahtumista.

Pohjois-Hämeen kaverikoirat ja Setlementtiyhdistys Naapuri ry:n Tampereen Tesomalla sijaitseva Wihreä Puu järjestivät yhteistyössä tapahtuman, joka alkoi yhteisellä lasten kanssa tehtävällä lenkillä. Lenkin jälkeen vietettiin aikaa muun muassa grillauksen merkeissä.

Wihreän Puun ohjaajien ja asuinalueen lasten kanssa mukana oli neljä kaverikoiraa, jotka saivat paljon rapsutuksia. Lapset kohtasivat ja kohtelivat järjestäjien mukaan koiria todella hienosti. Kaikkien mieleen - eikä vähiten koirien - oli yhteinen makkaranpaistohetki lenkin päätteeksi. Onnistunut tapahtuma innosti järjestämään vastaavanlaisen myös jatkossa. 

─ Päivä oli ihana, ja Wihreän Puun koululaiset olivat innoissaan ihanista uusista kavereista! Siinä sivussa maistui, kuin vahingossa, pieni lenkkikin, sanoo Setlementti Naapurin yhteisötyöntekijä Saana Santikko. 

Kulttuurikävelyllä.

Kotka-Kymin seurakuntayhtymä järjesti Paimenportin hoivakodeilla Kulttuurikävelyn. Yhden talon ympärille rakennettiin rastireitti, kulttuurikävely, johon asukkaat saivat tutustua. Kierroksen jälkeen tarjoiltiin päiväkahvit Vetreä-kodin terassilla. 

─ Sää suosi ja päivä oli oikein onnistunut. Rastipisteillä katseltiin vanhoja valokuvia Kotkasta, tutustuttiin museolta lainattuihin asustelaukkuihin ja niin edelleen. Asukkaita oli talon henkilökunnan mukana ulkoilemassa useita kymmeniä. Muutama uusi vapaaehtoinenkin tuli kokeilemaan ulkoilukaverina toimimista, summaa Kotkan seurakunnan diakoni Riikka Klaavu-Pihlajamaa.

Jyväskylässä sijaitsevaan Kansalaistoiminnankeskus Mataraan kutsuttiin paikallisia eläkeläisjärjestöjä päiväkahveille ja keskustelemaan vapaaehtoistoiminnan hyvinvointivaikutuksista ja yhteistyöstä. Samassa paikassa toimii myös kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut – VaPari, jonka toiminta on ammatillisesti organisoitua vapaaehtoistoimintaa. Kansalaistoiminnankeskus Matara on toiminut jo kolme vuotta, mutta jotkut osanottajat tutustuivat taloon ja sen mahdollisuuksiin ensimmäistä kertaa. Osanottajia oli 11, joten enemmänkin olisi voinut tulla.

─ Onneksi joukossa oli kuitenkin vanhusneuvoston puheenjohtaja, joten hänen kauttaan tieto varmaan leviää. Kaupungin erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen kertoi kaupungin osallisuussuunnitelman laatimisesta, joka on parhaillaan käynnissä. Osallisuussuunnitelma on osa kaupungin strategian toimeenpanoa, sanoo Mataran vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Anne Laimio.

Alustuksen jälkeen keskustelu kävi vilkkaana ja vapaaehtoistoiminnan paikka osallisuutta lisäävänä toimintana nähtiin entistä selvemmin.

Vega-talolla tapahtui.

SAMS-järjestön 4bt-ryhmän ja ”Steg för Stegin” yhteistyössä järjestämä Liikuta minua -kevättapahtuma pidettiin Vega-talolla Helsingissä. Tapahtuma oli avoin kaikille, mutta sitä markkinoitiin varsinkin järjestön tukihenkilöille ja tukea tarvitseville sekä Steg för Stegin jäsenille.

Ohjelmassa oli suunnistusta, eli noin 25 minuutin kävely lähiympäristössä. Suunnistukseen kuului neljä tehtäväpistettä, joilla oli kysymyksiä osallistujien vastattavaksi. Kysymykset käsittelivät kevään merkkejä, Suomen Euroviisukappaletta, lähellä olevien sairaalan ja puiston nimiä sekä valokuva-workshopin valokuvaajan nimeä.

Kävelyn jälkeen osallistujat menivät sisälle, jossa he vastasivat kysymyksiin 4bt:n toiminnasta ja saivat sen jälkeen pienen makeispalkinnon. Sisätiloissa oli valokuvauspiste, jossa sai pukeutua ja pääsi valokuvattavaksi. Askartelupisteellä sai tehdä kortin esimerkiksi kaverille tai äidille. Steg för Steg vastasi vohveleiden myynnistä terassilla. Ulkona oli myös 4bt:n järjestämä rata erilaisine tehtävineen, joissa sai muun muassa harjoitella tasapainoa ja koordinaatiota. Päivä päättyi workshoppiin, jossa ohjaaja Willy vei osallistujat capoeiran maailmaan.

Järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä niin aurinkoiseen ilmaan kuin itse tapahtumaan, joka houkutteli paikalle 41 osallistujaa.
 

Oulussa Eläkeliiton koordinoiman Murtumatta mukana ─ Lujuutta liikkumalla -toiminnan järjestämä koulutus Treenaten tasapainoa paremmaksi oli järjestäjien mukaan kaikin puolin onnistunut. Koulutusmalli on suunniteltu yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. 

 

Koulutukseen osallistui 25 yli 50-vuotiasta vertaisohjaajaa, jotka ohjaavat vapaaehtoisesti ikäihmisten liikuntaryhmiä. Koulutus tarjosi vertaisohjaajille liikuntaryhmiin sovellettavia vinkkejä siitä, kuinka tasapainoharjoittelun avulla pystytään ehkäisemään kaatumisia ja luunmurtumia. Osallistujia oli tullut jopa yli 200 km:n päästä.

─ Tulijoita olisi ollut enemmänkin. Niin osallistujat kuin järjestäjätkin lähtivät tapahtumasta hymyssä suin. Oli ilahduttavaa huomata jälleen, kuinka ahkeraa ja innostunutta porukkaa vapaaehtoiset vertaisohjaajat ovat, sanoo Eläkeliiton suunnittelija Noora Tainio.

Helsingin Diakonissalaitoksen Seniori-Vamos ja Kalliolan setlementin neuvontapiste Ne-Rå järjestivät yhteistyössä Ruusun päivän runopiknikin Seniori-Vamoksen ikäihmisille. Osallistujat kävelivät yhdessä aurinkoiseen Kalliossa sijaitsevaan Karhupuistoon, jossa nauttivat eväät ja lausuivat runoja. He saivat myös nauttia huuliharpun sävelistä erään retkeilijän innostuttua musisoimaan. Kaikille 12:lle tapahtumaan osallistuneelle vanhukselle oli varattu eväspussit, joissa oli runo. Runot luettiin ääneen. 

Sosiaali- ja terveysviraston Aluetyön yksikkö ja Haagan palvelupisteen asiakasraati järjestivät Schildtin polulla liikuntatapahtuman nimeltään Villi Länsi-Helsinki. Lähiöliikuttaja ohjasi kaikille alkulämmittelyksi keppijumppaa, jonka jälkeen hän opasti halukkaille oikeaoppista tekniikkaa sauvakävelylenkillä. Toinen ryhmä heitteli frisbeegolfia ja kolme parhaiten ”radan” heittänyttä palkittiin. Lopuksi grilli oli kuumana makkaran paistoa varten. (Kuvia päivitetään tarvittaessa myöhemmin)

Päivi Manni-Pettersson luennoi Forssan Seudun Mielenterveysseura ry:llä.

Forssan Seudun Mielenterveysseura ry järjesti Hyvän mielen ruokavalinnat -tapahtuman, jossa vieraana oli ETM, laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson. Osallistujia oli noin 25 henkilöä, joista suurin osa oli naisia. Luennoitsija havainnollisti hyvin arjen valintoja kuvamateriaalilla, joita myös osallistujille jakoi. Aihe oli hyvin ajankohtainen ja herättelevä, nyt kun kaikenlaiset pätkäpaastot, karppaukset ja muut mitä erikoisimmat dieetit ovat muodissa. Luento oli hyvin monipuolinen ja keskustelunomainen. 


Liikuta minua -kampanjan muiden päivien tapahtumia päivitetään erikseen.

Vapaaehtoistoiminnan puitteet kuntoon

Suomalaiset ovat tunnetusti innokasta talkoo- ja yhdistysväkeä. Ympäri maata toimii yli 70 000 yhdistystä. Eniten on kulttuuri- ja harrastusjärjestöjä, sosiaali- ja terveysjärjestöjä sekä ammatti- ja elinkeinoyhdistyksiä. Suomalainen on jäsenenä keskimäärin kolmessa yhdistyksessä. Tämän lisäksi valtava määrä ihmisiä osallistuu muuhun vapaaehtoistoimintaan viikosta toiseen.  

Aktiivinen kansalaistoiminta on yhteiskunnan liima. Se tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa itseään, oppia uusia asioita, edistää tärkeäksi kokemiaan asioita ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Yhteiskunnallisen toiminnan vapautuminen käynnistyi 1800-luvun puolivälissä, ja sillä oli merkittävä vaikutus kansalliseen heräämiseen ja Suomen kehittymiseen kansakuntana. Vapaaehtoistoiminta on edelleenkin oleellinen osa suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa – olipa kansalainen mukana sitten urheiluseuran rakennustalkoissa tai jakamassa vaaliesitteitä.  

Valtion pitää varmistaa yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnalle kunnolliset puitteet. Perustuslaissa turvataan yhdistymis- ja kokoontumisvapaus. Lainsäädännöllä määritellään pelisäännöt, joiden mukaan vapaaehtoistoiminta Suomessa tapahtuu. On tärkeää, että valtio ei kuitenkaan sotkeennu liikaa kansalaisten oma-aloitteiseen ja aktiiviseen toimintaan.  

Suomessa on säädetty paljon normeja, ja byrokratia jarruttaa myös vapaaehtoistyötä. Talkootyön pitää olla helppoa ja verotonta ilman paperisotia ja ilmoitteluvelvollisuuksia.  
Vapaaehtoistyön tulkintaan on saatava tolkkua, mikäli ei ole kyse toistuvasta työstä. Esimerkiksi työttömillä tulee olla oikeus ja vapaus osallistua vapaaehtoistoimintaan ilman, että se tulkitaan puuhaksi, joka katkaisee työttömyystuen maksamisen.  
Toinen esimerkki liiallisesta säätelystä koskee talkooväen ruokailuja. Nykyisin talkootyön tekemisestä pitää ilmoittaa verohallinnolle, jonka tulkinnan mukaisesti myös talkoilla tarjotusta ateriasta pitää talkoolaisen ilmoittaa verotuksessaan ja maksaa aterioista vero. Talkooväelle tarjottujen aterioiden on oltava aina verottomia.  

Keskusta on nostanut byrokratian purkutalkoot vaalikeskusteluun ja haluaa ne seuraavan hallituksen asialistalle. Aktiivisissa kansalaisissa on mahtava voimavara. Heidän innokkuuttaan ei pidä suitsia liiallisella byrokratialla. 

Juha Sipilä
 
Keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja

Järjestötoiminnan rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa

Kun puhutaan järjestötoiminnasta, kansalaistoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä, tulee ensimmäisenä mieleen kaksi sanaa: yhdessä ja kiitos.

Kun Suomi täyttää sata vuotta kahden vuoden päästä, juhlavuoden teema on ”Yhdessä”. Urheiluseuroissa, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä, nuorisojärjestöissä ja vapaaehtoistyössä yhdessä tekeminen on kaiken lähtökohta. Järjestöt haluavat innostaa, uudistaa, yhdistää, vaikuttaa ja palvella. Se on yhteiskunnan rakentamista ja työtä hyvinvoinnin eteen parhaimmillaan.

Kysymys kuuluu: mikä on kansalaistoiminnan ja järjestöjen rooli tulevaisuudessa?

Sanon, että valtavan suuri. Näen yhdessä tekemiselle ja yhteisöllisyydelle paljon tarvetta nyt ja jatkossa. Ihmisten toiminta ja tekeminen yhdessä edellyttää usein jonkinlaista alustaa. Sen tarjoavat luontevasti lukuisat järjestöt ja yhdistykset.

Tämä maa saadaan nousuun sillä, että joka ainoan suomalaisen vahvuudet saadaan käyttöön. Jokainen meistä on hyvä jossakin, jokaisella on jokin vahvuus, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. Kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen vahva esiin nostaminen ei tarkoita julkisen sektorin työn väheksymistä, päinvastoin. Tarvitaan sekä vahvat julkisen sektorin järjestämät palvelut, että vahva vapaaehtoistoiminnan verkosto.

Viranomainen ei ole hyvä lähin omainen. Eikä julkinen sektori voi olla kenenkään vertaistukija. Toisaalta kansalaistoiminnan tehtävä ei ole tilkitä julkisen sektorin palveluiden puutteita. Molemmilla on roolinsa - ihmistä varten, ihmisen tukijana.

Siinä on kansalaistoiminnalle vahva perusta myös tulevaisuudessa. Tarvitaan rikastavaa vuorovaikutusta, ei mustasukkaisuutta itse kunkin toiminnan rajoista tai tekemisen tavoista.

Kun muistamme, että teemme kaikki töitä toinen toisillemme, ihmiset ihmisille, ei tarvitse vetää tiukkoja hallinnonalojen tai eri toimijoiden välisiä jakolinjoja. Jakolinjoissa on se ongelma, että niiden välisiin kuiluihin saattaa joku tipahtaa. Siksi korostan, että kaiken on lähdettävä ihmisen tarpeista. Ei hallintoa hallinnon vuoksi tai järjestötoimintaa pönkittämään itseään.

Järjestöjen ja kansalaistoiminnan vahvaan rooliin liittyy myös se, että emme voi säännellä yhteiskuntaa tukkoon. Emme voi säätää lakia siitä, ettei kukaan saa olla yksinäinen, jokaisen on liikuttava tunti päivässä tai että kaikki velvoitetaan järjestötoimintaan.

Mutta mahdollistaa ja kannustaa voimme. Ja vastuuta voidaan ja pitääkin jakaa eri toimijoiden välillä. Yksikään sektori tai toimija ei ole kaikkivoipa. On paljon sellaisia elämäntilanteita, johon ei löydy sopivaa julkista palvelua. Mutta kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan tukea löytyy. Ja päinvastoin.

Julkinen sektori siis hoitaa oman tonttinsa mutta antaa tilaa, puitteita ja mahdollisuuksia myös kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen toiminnalle. Kumpikin voi oppia toisiltaan ja hyödyntää toistensa osaamista.

Suuria yhteiskunnallisia ongelmia, joiden ratkaisemisessa vapaaehtoistoiminnalla on merkittävä rooli, ovat ainakin yksinäisyyden torjuminen, nuorten liikkumattomuuden ehkäisy ja vakavasti sairastuneen vertaistuki. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää.

Yksinäisyys on yksi pirullisista ongelmista ja tämän ajan suurista haasteista - yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi ja kolme kertaa vaarallisempi kuin ylipaino. Eikä varmasti ratkea yhdenkään yksittäisen toimijan keinoilla.

Yksinäisyys on ilmiö, jonka kanssa viralliset toimijat – esimerkiksi kuntien sosiaali- ja terveystoimet – ovat jossain määrin hampaattomia. Ne voivat tehdä oman osansa esimerkiksi päiväkodeissa, palvelutaloissa, neuvoloissa ja kouluissa. Mutta yksinäisyys ei katoa virkatyönä. Parasta lääkettä yksinäisyyteen on toinen ihminen.

On siis pystyttävä yhteistyöhön. Julkisella sektorilla on usein mahdollisuudet tavoittaa yksinäiset ihmiset, muttei aina tarvittavia resursseja auttamiseen, kolmannella sektorilla on vapaaehtoisvoimaa, muttei juuri keinoa tavoittaa avuntarvitsijoita.

Toinen jo paljon esillä ollut kysymys on nuorten liikkumattomuus. Tunti liikuntaa päivässä lisäisi pari tuntia energiaa päivän muihin toimiin, mutta vain osalle nuorista tämä on arkea.

Liikkumattomuus kasvattaa terveyseroja, heikentää elämänhallintaa ja pahimmillaan aiheuttaa eroja kasvussa ja oppimisessa.

Mitä ovat ne keinot, joilla tähän voidaan tarttua?

Koululiikunta on yksi avain. Jos saisin yksin päättää, kouluissa olisi joka päivä tunti liikuntaa sekä oppilaiden kunnon että ryhmien yhteishengen kohottamiseksi.

Mutta koululiikunta on hyvä mahdollisuus motivoida liikkumaan myös muualla – eikä ainakaan tuhota liikkumisintoa. Julkinen sektori voi toimia mahdollistajana myös esim. päivähoidon, neuvoloiden, liikuntapaikkojen, kaavoituksen ja järjestöjen tuen kautta.

Kolmas konkreettinen esimerkki yhdessä tekemisestä on vertaistuki, kun sairaus sattuu omalle kohdalle. On aivan selvää, että Suomessa turvataan laadukkaat terveyspalvelut nyt ja jatkossa. Julkisen sektorin järjestämään hoitoon pääsee ja lääketieteellinen apu tulee aina ammattilaisilta.

Mutta julkinen sektori ei voi olla vertaistukija, vaan vertaistuki tulee järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden kautta.

Sairaanhoitaja voi opettaa, miten lapselle pistetään insuliinia, mutta vain toinen diabeteslapsen vanhempi voi käydä läpi niitä tuntemuksia, mitä sairastuminen koko perheelle tuo. Tai lääkäri voi suunnitella hyvän hoito-ohjelman syöpään sairastuneelle, mutta toinen tautia sairastanut voi parhaiten antaa vertaistukea hoitojen läpi.

Tässä potilasjärjestöillä on erittäin iso ja tärkeä rooli nyt ja jatkossa. Mutta tässäkin kannustan laajempaan ajatteluun. Miten löydetään sopiva tuki kaikille yksilöllisesti? Osa tarvitsisi kuntoutukseen liikuntaa, joku toinen kaipaisi nuorisotyöstä tukea koulunkäyntiin kun sairastaa, kolmas kaipaa tietoa ja keskustelua.

Kannustan etsimään sellaisia keinoja, joissa me kaikki voimme toimia yhdessä. Ja kannustan ajattelemaan ”outside the box”. Rakennetaan alhaalta ylöspäin. Ei ylhäältä alaspäin. Otetaan käyttöön se potentiaali ja tahto tehdä yhdessä hyvää, mikä suomalaisilla on. Siis uskalletaan ajatella tulevaisuuteen, ollaan rohkeita, opitaan toinen toisiltamme.

Lopuksi haluan kertoa yhden ajatuksen, jonka kuulin eräältä etsivän nuorisotyön toimijalta: ”Meidän tehtävä on välittää, me välitämme niistä ihmisistä, joiden kanssa me teemme töitä.” Tämä pitäisi meidän päätöksentekijöiden muistaa joka päivä. Ja tätä te kaikki toteutatte ympäri Suomen. Välitetään toisistamme ja edistetään hyvinvointia suuntana tulevaisuus – yhdessä.

Alexander Stubb
Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja ja pääministeri

Vapaaehtoistyön valtava voima

Olen tehnyt ikäni erilaista järjestötyötä. Olen vetänyt jumppaa, keitellyt kahveja, järjestellyt juhlia, koonnut porukoita ja jakanut mainoksia. Olen suunnitellut, kokoustanut, puhunut ja keskustellut. Olen antanut järjestötyölle paljon aikaa elämästäni ja olen tehnyt sen mielelläni. Näin siksi, että kaikessa tässä tekemisessä olen oppinut valtavasti, olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut elämyksiä ja kokemuksia, joita ei voi saada mistään muualta. En olisi sama ihminen kuin nyt olen ilman järjestöjen ihmeellistä maailmaa. 

Siksi minun on helppoa puhua järjestöjen valtavasta voimasta yhteiskuntamme ja kansalaistemme hyväksi. Tätä voimaa meidän ei pidä hukata, vaan luoda mahdollisuuksia yhä useammalle olla mukana järjestöjen työssä. Otan kaksi ajankohtaista esimerkkiä.

Moni ihminen on liian yksin ja kokee olevansa yksinäinen. Uskon, että esimerkiksi ikäihmisten yksinäisyyteen - niin kotona kuin erilaisissa hoidon ja hoivan paikoissa - voitaisiin saada apua järjestöjen kautta. Kuulin juuri omassa maakunnassani, kuinka eräs järjestö on jo vuosia järjestänyt viikoittain kunnan hoivakodissa tanssitunnin talon asukkaille. Kukin asukas saa tanssia tavallaan, mutta jos haluaa, niin hiukset laitetaan, huulet punataan, kravatin saa kaulaan ja hameen päälle. Pakko ei ole tanssia, mutta tuolissakin tanssiminen onnistuu. Tämä tanssitunti ei olisi mahdollinen ilman järjestön apua. Uskon, että vastaavia esimerkkejä on paljon.

Toinen esimerkki tulee hyvin tuntemastani aiheesta: turvakodeista. Valitettavasti perheväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen Suomen häpeätahra. Meidän turvakotijärjestelmämme rakentuu pitkälti yhdistysten tekemän, vuosikymmenten mittaisen osaamisen varaan. Nyt valtio on päättänyt ottaa vastuun turvakotien rahoituksesta. Näin siksi, että kevennetään kuntien taakkaa, mutta samalla pyritään saamaan turvakotien toimintaa valtakunnallisesti kattavammaksi.

Vierailin viime viikolla kahdessakin turvakodissa. Molemmissa oli huolta siitä, miten kyetään turvaamaan se, ettei vuosikymmenten aikana koottu osaaminen huku uudistuksen pyörteisiin. Tämä huoli on otettava vakavasti, sillä vaikka työtä tehdään yhdistysten ja järjestöjen toimesta, on taso hyvin ammattimainen. Lisäksi työhön nivoutuu luontevasti ajatus turvakotiasiakkaan omien voimavarojen vahvistamisesta ja siitä, että jokainen meistä voi panoksellaan auttaa muita. Niinpä moni turvakodin entinen asukas jatkaakin osana turvakotien toimintaa esimerkiksi vertaistuen tai kokemusasiantuntijuuden kautta. Jos homma olisi pelkkää bisnestä, voisi tällainen jatkumo olla aika haasteellinen toteuttaa.

Tarvitsemme järjestöjämme monessa, mutta myös järjestöjen on kyettävä pysymään maailman muutoksessa mukana. On jatkuvasti mietittävä uusia toimintatapoja ja yhteistyökuvioita, sillä moni ihminen ei pysty olemaan eikä halua olla sellainen järjestöjyrä kuin ennen vanhaan. Uskon, että suomalainen järjestökenttä on kuitenkin kykenevä vastaamaan tähänkin haasteeseen.

Toivotan kaikille virkeää vapaaehtoistyöhön tarttumista - mahdollisuudet ovat monet ja jokaiselle löytyy varmuudella oma kiinnostuksen kohteensa. Ja annetun ajan saa moninkertaisesti takaisin auttamisen ilona, unohtumattomina elämyksinä ja elinikäisinä ystävyyksinä.

Susanna Huovinen 
 
peruspalveluministeri
SDP:n eduskuntavaaliehdokas, Keski-Suomi

Sinua tarvitaan - lähde mukaan!

”Pahus! Edessä tiukka päivä töissä ja lapselle nousi kuume! Ja isovanhemmat asuvat kaukana, eivät he ehdi millään tähän hätään! Mitäs nyt?”
 
”Ei voi olla totta: isä kaatui vessassa, mursi nilkkansa eikä pääse itse hoitamaan asioitaan. Kuka kävisi kaupassa? Enhän minä ehdi...”
 
Elämässä sattuu ja tapahtuu, yhdelle yhtä ja toiselle toista. Monessa mutkassa tarvitsemme toisen käsi- ja jalkaparia avuksi - ihminen kun ei aina selviä yksin, eikä meitä ole edes luotu elämään yksin.  

Miten minä voisin antaa apua toiselle? Eri puolilla maatamme on kehitelty erilaisia vapaaehtoistoiminnan malleja ja muotoja, joiden tarkoituksena on löytää sekä heidät, jotka voivat tarjota apuaan että heidät, jotka jossakin elämän hetkessä apua tarvitsevat.
 
Meillä Kaakonkulmalla on lähdetty yhdessä mukaan mm. ”Suurella sydämellä” -vapaaehtoistoimintaan. Mukana ovat niin Haminan kaupunki kuin seurakunta ja eri alueen kolmannen sektorin toimijat. Tämä yhteistyöverkosto jakaa keskenään netissä (hamina.suurellasydamella.fi) hyviä toimintamalleja, tarjoaa alueen vapaaehtoisille koulutusta ja virkistystä sekä parantaa vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä ja tavoitettavuutta.  

Jo yksin se, että Kaakonkulmalla kohta 25 % väestä on yli 64-vuotiaita, kertoo tulevasta kasvavasta tarpeesta vapaaehtoiseen avustamiseen ja toisista välittämiseen. Toisessa päässä ovat lapsiperheet, joiden arjessa ylimääräinen käsi- ja jalkapari, lämpimästä sylistä puhumattakaan, ovat kultaakin kalliimpia. Isovanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset ja ystävät saattavat olla toisella paikkakunnalla, joten esimerkiksi vapaaehtoistoimintaan osallistuvan ”mummin” tai ”ukin” apu voi tulla hyvään tarpeeseen. Kunnissa on kehitetty ja kehitellään matalan kynnyksen perhepalveluja, mutta henkilöstö ei aina ehdi vastata kasvavaan kysyntään.
 
Voinko minä antaa aikaa toiselle - toimien vaikkapa sovittuna kuljettajana teatteriin, konserttiin, kauppaan tai kirkkoon? Tai voisinko toimia turvallisena ”lapsenlikkana” taaperolle ja apuna ruuhkavuosia elävälle äidille ja/tai isälle?
 
Antaessaan saa itsekin - uskaltaisinko lähteä liikkeelle?
 
Näitä asioita pohtien ja miettien
 
Pirkko Parjanen  

Kirjoittaja on terveysalan ammattilainen ja kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas Kaakkois-Suomen vaalipiiristä