perjantai 14. kesäkuuta 2013

VAPAAEHTOISJOHTAMISEN ARKEA: Aivojen johdottamisen lyhyt oppimäärä


Erään näkemyksen mukaan ihmiskunnan menestystarinan takana on kaksi tekijää. Ihminen on vahva, koska se on oppinut a) toimimaan yhdessä ja b) hoivaamaan toisia. Nämä piirteet synnyttävät yhteisöllisyyttä, joka pitää ihmiset yhdessä sosiaalisen liiman lailla. 

Evoluutiotakin tutkinut amerikkalaisprofessori George E. Vaillant tiivistää asian näin: ihmisen aivot on johdotettu hyvän tekemiseen.
 

Jos myönteiset emootiot ovat koko ihmiskunnalle tyypillistä, synnynnäistä aivotoimintaa, voi vapaaehtoisena toimimisen nähdä eräänlaisena aivojumppana, jossa näitä tunteita harjoitetaan käytännössä. Tässä on paikka vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille. Hänen tehtävänään on mahdollistaa ihmiselle vapaaehtoisena toimiminen – aivojen (ikiaikaisen) johdotuksen kuunteleminen ja kunnioittaminen.
 

Mahdollistaminen ei kuitenkaan ole vain sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämistä ja tarjoamista, vaan koostuu kolmesta, yhtäläisen tärkeästä tehtävästä, ”juotoskohdasta”. 

Koordinaattorin tulee ensinnäkin vangita hyvän tekemisen aie ja into eli saada ihminen mukaan toimintaan, rekrytoida. Toisekseen hänen tulee pitää iloa yllä itse toiminnan aikana ja sen jälkeen eli varmistua siitä, että vapaaehtoinen voi hyvin ja jaksaa tehtävässään. Kolmanneksi koordinaattorin tulee vielä säilyttää ja vaalia hyvän tekemisen innostusta.
 

Väitetään, ettei ihmisen yksikään teko ole täysin pyyteetön. Ihminen odottaa aina myös palkintoa, kiitosta tekemisistään, mielihyvää. Myös hyvän tekemistä motivoi ”itsekäs” pohjavire. Kun suomalaisten vapaaehtoisten syitä lähteä mukaan toimintaan on tutkittu, on käynyt ilmi, että 80 %:lla yksi tärkeimmistä syistä on ollut halu auttaa. Tämä motiivi kumpuaa altruistisesta arvomaailmasta, ja vapaaehtoistoiminta on tapa toteuttaa sitä arjessa. Toinen olennainen syy toiminnalle on sen itsetuntoa vahvistava vaikutus: tekemällä vapaaehtoistyötä ihminen kokee itsensä tärkeäksi sekä saa mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä elämäänsä, oppii kenties uuttakin. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin tehtävä on vahvistaa tätä puolta kiittämällä ja kannustamalla.
 

Kuopukseni kysyi minulta joitakin vuosia sitten, saanko palkkaa vapaaehtoistyöstä. Vastattuani kieltävästi hän näytti hetken mietteliäältä, kunnes katse kirkastui: ”Mutta sä saat siitä varmaan tosi hyvän mielen!” 9-vuotias oli ymmärtänyt jotain varsin tärkeää, mikä myös koordinaattorin tulisi muistaa: hyvän mielen saaminen on vapaaehtoistoiminnan ydin. 

Kannattaa siis varmistaa johdotuksen juotoskohdat, jotta niiden sosiaalinen kitti olisi mahdollisimman vahva ja paikallaan pysyvä.

Milla Koski
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Espoon Järjestöjen Yhteisö ry / Keikka-apu
 

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun Vapaaehtoistyön johtamisen erikoistumisopinnoissa.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli hienosti tiivistetty. "Koordinaattorin tulee ensinnäkin vangita hyvän tekemisen aie ja into eli saada ihminen mukaan toimintaan, rekrytoida. Toisekseen hänen tulee pitää iloa yllä itse toiminnan aikana ja sen jälkeen eli varmistua siitä, että vapaaehtoinen voi hyvin ja jaksaa tehtävässään. Kolmanneksi koordinaattorin tulee vielä säilyttää ja vaalia hyvän tekemisen innostusta."

    Koordinaattori on mahdollistaja: hän tekee mahdolliseksi, että vapaaehtoinen voi osaamisen, ajankäyttönsä ja auttamisorientaationsa yhdistää niin että ihminen tai järjestö saa tarvitsemansa avun.

    Hyvän mielen tuottamisesta on jopa esitetty, että yritysten osallistuminen vapaaehtoistoimintaan tuottaisi henkilökunnalle enemmän hyvää kuin perinteiset palkitsemisohjelmat.
    http://www.realizedworth.com/2013/03/the-science-behind-why-employee-giving-volunteering-works.html

    VastaaPoista
  2. " – – yritysten osallistuminen vapaaehtoistoimintaan tuottaisi henkilökunnalle enemmän hyvää kuin perinteiset palkitsemisohjelmat." Tässä kohtaa tuntee helposti piston sydämessään; jostain syystä yritysyhteistyö tuntuu olevan aina se sarka, josta kiireessä luistaa. Ja potentiaali olisi sentään valtava!

    VastaaPoista