 |
| Kuva: Johanna Lumijärvi |
Vapaaehtoistoiminta ja sen organisoituminen ovat jo vuosia olleet muutoksessa. Internet ja sosiaalinen media ovat haastaneet ja haastavat perinteistä järjestötoimintaa ja monipuolistavat ihmisten osallistumista ja vaikuttamista dramaattisella tavalla. Kuka tahansa voi organisoida vaatekeräyksen, talkootempauksen tai viestinnällisen kampanjan koska tahansa vaikka kotisohvaltaan käsin. Tarvitaanko järjestöjä enää organisoimaan vapaaehtoistoimintaa?
Kiinnostavaa kyllä, samaan aikaan kun vapaa kansalaistoiminta ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa organisoidut tempaukset yleistyvät, myös ammattimainen vapaaehtoistoiminnan organisointi yleistyy. Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä paljon ihmisiä, jotka työkseen organisoivat vapaaehtoistoimintaa. He rekrytoivat, kouluttavat, ohjaavat ja tukevat vapaaehtoisia ja näiden tekemää työtä ja/tai tuottavat mahdollisuuksia vapaaehtoisten suunnittelemalle toiminnalle, tempauksille tai vertaistuelle järjestöissä, julkisella sektorilla ja uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa.
Ammattimainen vapaaehtoistoiminnan organisointi ja vapaa kansalaistoiminta kasvavat siis rinta rinnan. Eri toiminnan organisoitumisen muodot eivät suljekaan toisiaan pois vaan pikemminkin osallistumismahdollisuuksien kasvu ja monipuolistuminen on kasvattanut vapaaehtoisen osallistumisen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta kokonaisuudessaan.
Todellisuus ei tietenkään ole myöskään niin mustavalkoinen kuin edellä esitän. Vapaa kansalaistoiminta voi olla sitoutunutta, hyvinkin ammattimaista ja organisoitua ja organisaation taas hetkellistä, spontaania ja sosiaalisen median avulla toteutuvaa. Molempi parempi!
Hyvä esimerkki erilaisten osallistumisen tapojen rinnakkaiselosta on käsillä oleva turvapaikanhakijatilanne. On yleisesti tunnustettu asia, että tulijoita ei olisi pystytty ottamaan näinkään hyvin vastaan ilman kansalaisten vapaaehtoista osallistumista. Ja tämä vapaaehtoinen osallistuminen on kanavoitunut sekä kentän kokeneiden järjestöjen kuten Suomen Punaisen Ristin, Pelastakaa Lapset ry:n kautta että itseohjautuvien kansalaisverkostojen kuten Refugee Hospitality Clubin ja yksittäisten kansalaisten aktiivisena toimintana. Ytimessä olivat ja ovat tietysti yksittäiset kansalaiset jotka eri tavoin aktivoituivat ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi, järjestämään vaatekeräyksiä, välittämään tietoa ja niin edelleen. Toisaalta tuhansien ihmisten auttamishalun kanavoinnissa on hyödyllistä turvautua kokeneiden järjestöjen valmiisiin prosesseihin toiminnan organisoinnissa. Monin kohdin vapaa kansalaistoiminta ja pitkään toimineet organisaatiot ovat myös kohdanneet ja tuoneet tarvittavia aineksia tilanteeseen, toisiaan täydentäen.
Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen keväällä 2015 teettämän tutkimuksen tulokset kuvastavat vapaaehtoistoiminnan tämänhetkistä tilannetta Suomessa hyvin. Tutkimukseen osallistuneista vapaaehtoisista 53 prosenttia oli tehnyt ensisijaisesti järjestön tai jonkin muun yhteisön organisoimaa vapaaehtoistyötä, 31 prosenttia ensisijaisesti organisoimatonta ja 16 prosenttia sekä että. Puolet vapaaehtoistyöstä (50 %) oli ollut vastaajien ilmoituksen mukaan pitkäkestoista. Lyhytkestoista oli ollut reilu kolmannes (36 %), ja 14 prosenttia ilmoitti molempia olleen yhtä paljon. Organisoimattoman toiminnan osuus on korkea, mutta myös organisoitu on edelleen voimissaan – ja molempia tarvitaan.
Kaikenlaisten toimintamahdollisuuksien tarpeellisuutta alleviivaa se, että yli puolet niistä edellä mainittuun tutkimukseen osallistuneista vastaajista, jotka eivät olleet tehneet vapaaehtoistyötä, haluaisi tulla mukaan jos heitä pyydettäisiin. Positiivisesta kehityksestä huolimatta kaikki auttamisen ja toimimisen halu ei siis vielä kanavoidu konkreettiseksi toiminnaksi. Jotta oikeus ja mahdollisuus yhdessä toimimisen, vaikuttamisen, osallistumisen ja auttamisen iloon toteutuisi kaikkien halukkaiden kohdalla, tarvitaan kaikenlaista kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisimman monenlaisia reittejä sen piiriin.
Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on muuten sitä mieltä, että lapsia ja nuoria pitäisi kasvattaa vapaaehtoistyöhön osana koulujärjestelmää. Kasvatustyöllä mahdollisuus auttamisen ja osallistumisen iloon ja oikeuteen voitaisiin taata käytännössä kaikille suomalaisille siinä vaiheessa kun taitoja elämää varten vasta opetellaan.
Lisätietoa Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen tutkimuksesta:
http://www.kansalaisareena.fi/Vapaaehtoistyo_Suomessa_2010ja2015.pdf
Henrietta Grönlund, Kansalaisareenan hallituksen jäsen 2010−2015,
Kansalaistoiminnan johtaja (HelsinkiMissio), yliopistotutkija (Helsingin yliopisto)
Ammattimainen vapaaehtoistoiminnan organisointi ja vapaa kansalaistoiminta kasvavat siis rinta rinnan. Eri toiminnan organisoitumisen muodot eivät suljekaan toisiaan pois vaan pikemminkin osallistumismahdollisuuksien kasvu ja monipuolistuminen on kasvattanut vapaaehtoisen osallistumisen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta kokonaisuudessaan.
Todellisuus ei tietenkään ole myöskään niin mustavalkoinen kuin edellä esitän. Vapaa kansalaistoiminta voi olla sitoutunutta, hyvinkin ammattimaista ja organisoitua ja organisaation taas hetkellistä, spontaania ja sosiaalisen median avulla toteutuvaa. Molempi parempi!
Hyvä esimerkki erilaisten osallistumisen tapojen rinnakkaiselosta on käsillä oleva turvapaikanhakijatilanne. On yleisesti tunnustettu asia, että tulijoita ei olisi pystytty ottamaan näinkään hyvin vastaan ilman kansalaisten vapaaehtoista osallistumista. Ja tämä vapaaehtoinen osallistuminen on kanavoitunut sekä kentän kokeneiden järjestöjen kuten Suomen Punaisen Ristin, Pelastakaa Lapset ry:n kautta että itseohjautuvien kansalaisverkostojen kuten Refugee Hospitality Clubin ja yksittäisten kansalaisten aktiivisena toimintana. Ytimessä olivat ja ovat tietysti yksittäiset kansalaiset jotka eri tavoin aktivoituivat ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi, järjestämään vaatekeräyksiä, välittämään tietoa ja niin edelleen. Toisaalta tuhansien ihmisten auttamishalun kanavoinnissa on hyödyllistä turvautua kokeneiden järjestöjen valmiisiin prosesseihin toiminnan organisoinnissa. Monin kohdin vapaa kansalaistoiminta ja pitkään toimineet organisaatiot ovat myös kohdanneet ja tuoneet tarvittavia aineksia tilanteeseen, toisiaan täydentäen.
Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen keväällä 2015 teettämän tutkimuksen tulokset kuvastavat vapaaehtoistoiminnan tämänhetkistä tilannetta Suomessa hyvin. Tutkimukseen osallistuneista vapaaehtoisista 53 prosenttia oli tehnyt ensisijaisesti järjestön tai jonkin muun yhteisön organisoimaa vapaaehtoistyötä, 31 prosenttia ensisijaisesti organisoimatonta ja 16 prosenttia sekä että. Puolet vapaaehtoistyöstä (50 %) oli ollut vastaajien ilmoituksen mukaan pitkäkestoista. Lyhytkestoista oli ollut reilu kolmannes (36 %), ja 14 prosenttia ilmoitti molempia olleen yhtä paljon. Organisoimattoman toiminnan osuus on korkea, mutta myös organisoitu on edelleen voimissaan – ja molempia tarvitaan.
Kaikenlaisten toimintamahdollisuuksien tarpeellisuutta alleviivaa se, että yli puolet niistä edellä mainittuun tutkimukseen osallistuneista vastaajista, jotka eivät olleet tehneet vapaaehtoistyötä, haluaisi tulla mukaan jos heitä pyydettäisiin. Positiivisesta kehityksestä huolimatta kaikki auttamisen ja toimimisen halu ei siis vielä kanavoidu konkreettiseksi toiminnaksi. Jotta oikeus ja mahdollisuus yhdessä toimimisen, vaikuttamisen, osallistumisen ja auttamisen iloon toteutuisi kaikkien halukkaiden kohdalla, tarvitaan kaikenlaista kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisimman monenlaisia reittejä sen piiriin.
Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on muuten sitä mieltä, että lapsia ja nuoria pitäisi kasvattaa vapaaehtoistyöhön osana koulujärjestelmää. Kasvatustyöllä mahdollisuus auttamisen ja osallistumisen iloon ja oikeuteen voitaisiin taata käytännössä kaikille suomalaisille siinä vaiheessa kun taitoja elämää varten vasta opetellaan.
Lisätietoa Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen tutkimuksesta:
http://www.kansalaisareena.fi/Vapaaehtoistyo_Suomessa_2010ja2015.pdf
Henrietta Grönlund, Kansalaisareenan hallituksen jäsen 2010−2015,
Kansalaistoiminnan johtaja (HelsinkiMissio), yliopistotutkija (Helsingin yliopisto)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti