Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Työttömälle oikeus vapaaehtoistyöhön tuo uusia mahdollisuuksia

Saako työtön tehdä vapaaehtoistyötä? Kysymys on ollut viime vuosina esillä eri medioissa. Runsaasta keskustelusta huolimatta selvät vastaukset ovat kiven alla. Pikainen kyselykierros omassa tuttavapiirissäni paljastaa, että asiasta ollaan yleisesti epätietoisia ja ajatellaan, että työttömän on parasta olla varmuuden vuoksi hiljaa tekemästään vapaaehtoistyöstä, jottei menettäisi työttömyyskorvaustaan. Näen itsekin parhaaksi kirjoittaa nimimerkillä.

Työ- ja elinkeinoministeriö tosin helpotti työttömien mahdollisuutta tehdä yleishyödyllisiä talkoo- ja vapaaehtoistöitä vuonna 2013. Periaatteena on se, että vapaaehtoistoiminta ei saa viedä aikaa työttömän päätoimelta – työnhaulta. Yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä saa useimmissa tapauksissa tehdä, kunhan pysyy työmarkkinoiden saavutettavana, eikä siis sitoudu vapaaehtoistyöhön palkkatyönomaisesti. Mutta viime kädessä päätöksen kustakin tapauksesta tekee asiaa käsittelevä viranomainen TE-toimistossa. Selkeitä rajoja, kuten sallittuja tuntimääriä, ei ole annettu.

Vapaaehtoistyön tekemiselle on edelleen rajoituksia. Sanktioita voi tulla muun muassa silloin, jos vapaaehtoistyötä tekee voittoa tavoittelevassa paikassa, kuten kirpputorilla. Vapaaehtoistyötä esimerkiksi tietyssä järjestössä tehnyt ei voi hakea samaan järjestöön vastaaviin tehtäviin esimerkiksi työkokeiluun ja saada näin korotettua työttömyystukea - onhan hän suostunut tekemään samaa työtä jo ilmaiseksikin ts. harrastusmaisesti. Voittoa tavoittelevissa organisaatioissa pääsee kuitenkin työskentelemään ilmaiseksi erilaisissa työssäoppimisissa, työkokeiluissa, harjoitteluissa ja muissa vastaavissa.

Itse valmistuin filosofian maisteriksi kulttuurintutkimuksen alalta reilu vuosi sitten ja olen nyt korkeasti koulutettu työtön, jolla on melko vähän työkokemusta omalta alalta. Niitä ensimmäisiä työpaikkoja on vaikea saada, kun työkokemusta vastaavista tehtävistä on vain vähän. Kulttuurialalle on paljon haluajia. Sen vuoksi alalla ovat yleisiä kaikenlaiset ilmaisen työn muodot, kuten opiskelijoiden palkattomat harjoittelut. Avoimia työpaikkoja on vähän. Eräästäkin työpaikasta, johon taannoin lähetin hakemuksen, tuli kiitos hakemuksestasi -viestin mukana tieto: kyseistä paikkaa tavoitteli 412 hakijaa. Yritäpä siinä sitten loistaa ja erottua joukosta!

Toisinaan synkältä vaikuttavassa työtilanteessa yleishyödylliset yhdistykset ja järjestöt näyttäytyvät positiivisena mahdollisuutena. Ei ole niin, että vapaaehtoistyö vie työttömältä voimat, joita voitaisiin käyttää työnhakuun. Päinvastoin, vapaaehtoistyöstä saa lisää voimia, intoa ja inspiraatiota.

Vapaaehtoistyötä tehdään omasta intohimosta, kansalaisaktiivisuudesta ja motivaatiosta. Itseäni motivoi se, että pääsen tekemään työtä itselleni tärkeiden asioiden eteen. Samalla vapaaehtoistyössä voi vahvistaa omaa osaamistaan työelämässä tarvittavissa käytännön taidoissa. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa täytettä lyhyeen CV:hen. Sen kautta voi luoda verkostoja ja harjoittaa sosiaalisia taitoja. Uskon vahvasti, että kaikki tämä parantaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Pitkäaikainen toimettomuus ei sen sijaan palvele ketään.

Vapaaehtoistoiminnassa voi hioa itsestään esiin uusia puolia. Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa – se voi olla juuri se jokin, mikä saa oman hakemuksen loistamaan ja erottumaan 412 hakemuksen joukosta.

AK

Kirjoittaja on ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa muun muassa Amnestyssä (sen, minkä työnhaultaan ehtii). Hän opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista (mutta työttömänä luonnollisesti alle 4 opintopistettä kuukaudessa).

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Voiko vapaaehtoistyö avautua vapaaehtoistyön ummikolle yhden paneelikeskustelun perusteella?

Osallistuin Vapaaehtoistyön johtajuus -paneeliin joulukuun alussa 2015 Helsingissä. Humanistisen ammattikorkeakoulun järjestämässä keskustelutilaisuudessa olivat mukana Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Anne Kalmari, Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anitta Raitanen sekä Luonnonsuojeluliiton vs. toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Paneelikeskustelu toi esiin useita vapaaehtoistyöhön liittyviä hienoja puolia mutta myös haasteita. Keskustelu haastoi kuulijoita kääntämään ajatuspyöräänsä toiselle uralle; näin se vaikutti ainakin minuun. 

Vapaaehtoistyössä haasteena voi olla vapaaehtoistyöntekijöiden sitouttaminen. Miten heidät saisi tulemaan uudestaan ja ehkä säännöllisesti samaan vapaaehtoistoimintaan? Leo Stranius heitti ilmaan ajatuksen, että ehkä sitä omaa toimintaa pitäisikin muuttaa niin, että se kestäisi sen että vapaaehtoiset tulevat ja menevät. Esimerkkinä hän mainitsi tästä SPR:n, joka on onnistunut hyvin paketoimaan sen, että vaikkapa maahanmuuttaja voi tulla sinne auttamaan tunniksi tai pariksi. Toki tämä asettaa omat haasteensa, koska se vaatii selkeää johtajuutta ja koulutusta. 

Minua jotenkin viehättää ajatus siitä, että voisin mennä minkä tahansa sillä hetkellä tärkeäksi kokemani asian taakse vapaaehtoisena auttamaan. Usein monet isotkin avustuskampanjat, tapahtumat tms. syntyvät jonkun yksittäisen ihmisen tunnereaktiosta jonkin asian suhteen ja hän haluaa toimia parantaakseen asiantilaa. Koska tunne on aito, se saa vastakaikua samoin ajattelevissa ja vapaaehtoisten määrä lisääntyy, organisoituu ja tuottaa esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertin. Näitä esimerkkejä löytyy Suomestakin runsaasti. Mikä uskomaton määrä hyvää energiaa sellaisessa ihmisjoukossa onkaan! Tunne synnyttää halun auttaa, järki organisoi toiminnan ja tunnejärki antaa polttoainetta hankkeen maaliin asti. Ehkä tässä voisi olla jotain sellaista, johon vapaaehtoisorganisaatiot voisivat varautua ja luoda sen varalle jo jonkinlaisen toimintamanuaalin (jos sitä ei jo ole).
 
Näin ehkä monissa paikoissa jo onkin. Ainakin Luonnonsuojeluliitossa vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua netissä ja heille myös kävelee porukkaa suoraan toimistolle. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuvat haastatellaan, heiltä pyydetään cv ja työ räätälöidään ja yksilöidään kulloisellekin vapaaehtoiselle sopivaksi. Tämä tietenkin vaatii hieman vaivannäköä, mutta Straniuksen mielestä se on investointi tulevaisuuteen. Ja itsekin uskon näin olevan. Jos vapaaehtoinen kokee, että hänet otetaan tosissaan, hänen työpanoksena on arvostettua ja hän pääsee tekemään sitä, missä on parhaimmillaan, se varmasti innostaa ja sitouttaa vapaaehtoista. Anne Kalmari myös toi esiin sen, että vapaaehtoistyö voisi olla meriitti vapaaehtoistyöntekijälle. Olen huomannut, että maailmalla näin monesti onkin. Esimerkiksi verkkoyhteisöpalvelu LinkedInissä voi listata myös vapaaehtoistyön, jota on ollut tekemässä ja se voi vaikuttaa positiivisesti uuden työpaikan saamiseen.

Vapaaehtoistyö voi antaa monille vapaaehtoisille paljon asioita, joista ei ole vain iloa, vaan myös hyötyä tulevaisuudessa. Stranius mainitsi, että opiskelijat esimerkiksi saavat kosketusta työelämään, merkinnän cv:hen ja työtodistuksia, kaikki voivat saada tästä hyvän harrastuksen, tavata paljon uusia samanmielisiä ihmisiä ja kokea kuuluvansa porukkaan. Tähän porukkaan olisi hyvä saada mukaan myös eläkeläiset, joilla on paljon hyödyntämättömiä resursseja eli aikaa ja kokemusta. Uskon, että he olisivat hieno apu vapaaehtoistoimintaan ja samalla eläkeläiset saisivat siitä ehkä lisää uutta, erilaista sisältöä elämäänsä. Nyt suunnittelumyssy siis päähän, järjestöjohtajat!
 
Vastaan alussa esittämääni kysymykseen kyllä, vaikka se jätti jälkeensä mielenkiintoisen vyyhdin erivärisiä langanpätkiä, jotka kaikki johtavat eri suuntiin erilaisilla kiemuroilla. Silti tiedän, että nämä pätkät vielä järjestyvät ja että jokainen langanpätkä on tarpeellinen värikkään, jatkuvasti sävyään muuttavan kokonaisteoksen luomisessa.

Eija Räisänen
 
Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Vapaaehtoistoiminta nuorten kanssa voittaa television katselun

Suoritin sosionomiopintoihini kuuluvan ammatillisten työmenetelmien harjoittelun Aseman Lapset ry:n pitämässä Walkers-kahvilassa talvella 2014–2015. Se oli ensimmäinen kerta, kun tapasin kansalaisjärjestölle vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä.

Walkers-kahvila pyörii osin vapaaehtoisten työpanoksella. Kahvilassa työnjako vapaaehtoistyöntekijöiden ja toisaalta nuorisotyöhön koulutettujen, työsuhteessa olevien ammattilaisten välillä on suunniteltu siten, että vapaaehtoistyöntekijöiden vastuulla on yleensä kahvilan pyörittämiseen liittyvät käytännön tehtävät: myynti, astioiden blokkaaminen, myytävien pullien haku läheisestä kahvilasta jne. He myös kohtaavat nuoria ja juttelevat heidän kanssaan kadulla partioidessa sekä kahvilassa työskennellessään. Jos he havaitsevat nuoren tilanteessa jotain joka kiinnittää heidän huomionsa erityisesti, heidän tulee kertoa havainnoistaan työsuhteessa oleville ammattilaisille.

Aseman Lasten sekä Nuorisoasiainkeskuksen palkkalistoilla olevan henkilöstön tehtäviä puolestaan ovat töiden suunnittelu, päätösten tekeminen, Walkers-bussin toiminta, yhteydenpito nuoria lähellä oleviin tahoihin (koulu, vanhemmat, läheinen Kampin kauppakeskus, toisinaan sosiaalityöntekijä, joissain tapauksissa poliisiviranomainen yms.) sekä sellainen nuorten asioiden tarkempi selvittely, joka edellyttää alan koulutusta sekä osaamista.

Partioidessamme kadulla erään kahvilassa vapaaehtoisena työskentelevän noin viisikymppisen herrasmiehen kanssa minulla oli aikaa jututtaa häntä. Tiedustelin häneltä, mikä saa leipätyökseen myyntityötä jo vuosia tehneen aikuisen miehen käyttämään vapaa-aikaansa siihen, että myy nuorille kahvia ja pullaa, jututtaa heitä ja on kiinnostunut heidän kuulumisistaan sekä loppuillasta siivoaa kenkien mukana sisään kulkeutuvaa sohjoa. Mies ei osannut sitä suoralta kädeltä sanoa, mutta sellaisen tiedon sain hänen ajan mittaan tiputtelemistaan pohdiskelevista lauseistaan irti, että on kiva olla nuorten kanssa tekemisissä. On mukavampi jututtaa nuoria milloin mihinkin asiaan liittyen - paljon mukavampaa kuin istua kotosalla katselemassa televisiota. Ajan mittaan päädyin itsekin samasta syystä suorittamaan Aseman Lapset ry:n A-tason vapaaehtoisperehdytyskoulutuksen, joka mahdollistaa vapaaehtoisena työskentelyn mm. Walkers-kahvilassa.

Lentävän lausahduksen mukaan Suomi on yhdistysten luvattu maa. Kansalais- ja järjestötoiminta ovat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan keskiössä ja vapaaehtoistyö liittyy olennaiselta osin kansalais- ja järjestötoimintaan. Kyynisempi sielu saattaa ihmetellä sitä miksi ihmeessä kukaan haluaa tehdä mitään vapaaehtoisesti, ilman rahana maksettavaa korvausta. Syitä on varmasti niin monia kuin on vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiäkin, mutta varmasti moni vapaaehtoistyöntekijä saa toiminnasta sisältöä elämäänsä. Kotona istuminen tuppaa ajan mittaan käymään tylsäksi ja tekee mieli käyttää aikaansa jonkin itselle tärkeän asian edistämiseen ja toimia yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Harmi, etten opiskelu- ja työkiireiden vuoksi päässyt käymään vapaaehtoisena Walkers-kahvilassa kuin parina iltana. Vanhempi herrasmies oli oikeassa: on kiva olla tekemisissä tämän ajan nuorten kanssa, jututtaa heitä, kurkistaa heidän maailmaansa, verrata tämän ajan nuoruutta omiin kokemuksiin nuorena olemisesta.

Täytyypä mennä taas pian uudestaan sinne tarkastamaan mitä sinne kuuluu, vapaaehtoistyöntekijän ominaisuudessa! 

Tuomas Leppäniemi

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Vapaaehtoinen – vertainen – ystävä

Miten määritellä vapaaehtoisuus tai vapaaehtoistoiminta? Kuka määrittelyn tekee; vapaaehtoinen itse vai organisaation edustaja? Kuten me, Lilinkotisäätiön vapaaehtoistoiminnan työryhmän jäsenet, olemme välillä jopa kiihkeästi pyrkineet määrittelemään vapaaehtoistoiminnan luonnetta ja tehtäväkenttää. Vapaaehtoisen roolia palvelutaloissamme on määritelty vapaaehtoistoiminnan ja tehtävien näkökulmasta.

Olemme hakeneet vapaehtoisia keskustelukavereiksi, seuraksi, pelaamaan ja liikkumaan – muutamia tehtäviä mainitakseni. Taustalla on kuitenkin koko ajan kysymys siitä, kuka on aidosti kiinnostunut asukkaidemme arjesta ja toimimisesta heidän kanssaan. Kuka on halukas tuomaan tuulahduksen ympäröivästä yhteisöstä taloihimme tai viemään asukkaitamme ympäröivään maailmaan? Ympäröivällä maailmalla tarkoitan mm. palvelutalojen lähiympäristöä, Helsingin kulttuuritarjontaa, lähikuntien retkeilypolkuja.

Vapaaehtoistoiminta säätiössämme on hyvin organisoitu ja rakenteet ovat kunnossa - kiitos hyvän työryhmän ja uudesta innostuvan mielen! Vapaaehtoisia toimijoita on melkein joka talossa, päivätoiminnassa enemmänkin. Rakenteet luovat pohjan ja perustan toiminnalle. Säännöt, sopimukset ja toiminnan reunaehdot on hyvä olla mietittyinä, kun vain muistaa, etteivät ne saa jäykistää toimintaa.

Asiaa tutkailtuani muutamien vuosien ajan olen päätynyt siihen, että voimme organisaationa tehdä tehtävälistauksia ja -kuvauksia sekä kuulla vapaaehtoisen vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista toiminnalleen. Samalla pyrimme saamaan näiden kahden, toiveiden ja osaamisen/vahvuuksien välille yhteyden. Tärkein meinaa kuitenkin unohtua. Mitä meidän yksittäinen asukas toivoo vapaaehtoistoimijalta ja suhteelta hänen kanssaan? Toive ja suhde ovat aina henkilökohtaisia. Kuten on myös vapaaehtoistoimijan tekemiselleen antama merkitys. Vapaaehtoistoiminnan merkityksen itselleen määrittää vapaaehtoinen itse.

Lopuksi haluan vielä kertoa, mitä kuulin männä viikolla. Meillä yhdessä palvelutalossa toimiva vapaaehtoinen määrittelee toimintaansa seuraavasti: ”Minulla on lukuisia ystäviä ympäri Helsinkiä.” Ja näitä ystäviään hän käy aika ajoin tapaamassa; kaappaa kainaloon ja vie kävelylle, soittaa viulua ystävän kanssa, tuokion verran.

Vapaaehtoiset, vertaiset, ystävät olette lämpimästi tervetulleita yhteisöihimme!

Anu Rautelin

palvelutalon johtaja, Viertokoti

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista

Vapaa kansalaistoiminta kukoistaa – mihin enää tarvitaan järjestöjä?

Kuva: Johanna Lumijärvi

Vapaaehtoistoiminta ja sen organisoituminen ovat jo vuosia olleet muutoksessa. Internet ja sosiaalinen media ovat haastaneet ja haastavat perinteistä järjestötoimintaa ja monipuolistavat ihmisten osallistumista ja vaikuttamista dramaattisella tavalla. Kuka tahansa voi organisoida vaatekeräyksen, talkootempauksen tai viestinnällisen kampanjan koska tahansa vaikka kotisohvaltaan käsin. Tarvitaanko järjestöjä enää organisoimaan vapaaehtoistoimintaa? 

Kiinnostavaa kyllä, samaan aikaan kun vapaa kansalaistoiminta ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa organisoidut tempaukset yleistyvät, myös ammattimainen vapaaehtoistoiminnan organisointi yleistyy. Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä paljon ihmisiä, jotka työkseen organisoivat vapaaehtoistoimintaa. He rekrytoivat, kouluttavat, ohjaavat ja tukevat vapaaehtoisia ja näiden tekemää työtä ja/tai tuottavat mahdollisuuksia vapaaehtoisten suunnittelemalle toiminnalle, tempauksille tai vertaistuelle järjestöissä, julkisella sektorilla ja uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa.

Ammattimainen vapaaehtoistoiminnan organisointi ja vapaa kansalaistoiminta kasvavat siis rinta rinnan. Eri toiminnan organisoitumisen muodot eivät suljekaan toisiaan pois vaan pikemminkin osallistumismahdollisuuksien kasvu ja monipuolistuminen on kasvattanut vapaaehtoisen osallistumisen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta kokonaisuudessaan.

Todellisuus ei tietenkään ole myöskään niin mustavalkoinen kuin edellä esitän. Vapaa kansalaistoiminta voi olla sitoutunutta, hyvinkin ammattimaista ja organisoitua ja organisaation taas hetkellistä, spontaania ja sosiaalisen median avulla toteutuvaa. Molempi parempi!

Hyvä esimerkki erilaisten osallistumisen tapojen rinnakkaiselosta on käsillä oleva turvapaikanhakijatilanne. On yleisesti tunnustettu asia, että tulijoita ei olisi pystytty ottamaan näinkään hyvin vastaan ilman kansalaisten vapaaehtoista osallistumista. Ja tämä vapaaehtoinen osallistuminen on kanavoitunut sekä kentän kokeneiden järjestöjen kuten Suomen Punaisen Ristin, Pelastakaa Lapset ry:n kautta että itseohjautuvien kansalaisverkostojen kuten Refugee Hospitality Clubin ja yksittäisten kansalaisten aktiivisena toimintana. Ytimessä olivat ja ovat tietysti yksittäiset kansalaiset jotka eri tavoin aktivoituivat ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi, järjestämään vaatekeräyksiä, välittämään tietoa ja niin edelleen. Toisaalta tuhansien ihmisten auttamishalun kanavoinnissa on hyödyllistä turvautua kokeneiden järjestöjen valmiisiin prosesseihin toiminnan organisoinnissa. Monin kohdin vapaa kansalaistoiminta ja pitkään toimineet organisaatiot ovat myös kohdanneet ja tuoneet tarvittavia aineksia tilanteeseen, toisiaan täydentäen.

Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen keväällä 2015 teettämän tutkimuksen tulokset kuvastavat vapaaehtoistoiminnan tämänhetkistä tilannetta Suomessa hyvin. Tutkimukseen osallistuneista vapaaehtoisista 53 prosenttia oli tehnyt ensisijaisesti järjestön tai jonkin muun yhteisön organisoimaa vapaaehtoistyötä, 31 prosenttia ensisijaisesti organisoimatonta ja 16 prosenttia sekä että. Puolet vapaaehtoistyöstä (50 %) oli ollut vastaajien ilmoituksen mukaan pitkäkestoista. Lyhytkestoista oli ollut reilu kolmannes (36 %), ja 14 prosenttia ilmoitti molempia olleen yhtä paljon. Organisoimattoman toiminnan osuus on korkea, mutta myös organisoitu on edelleen voimissaan – ja molempia tarvitaan.

Kaikenlaisten toimintamahdollisuuksien tarpeellisuutta alleviivaa se, että yli puolet niistä edellä mainittuun tutkimukseen osallistuneista vastaajista, jotka eivät olleet tehneet vapaaehtoistyötä, haluaisi tulla mukaan jos heitä pyydettäisiin. Positiivisesta kehityksestä huolimatta kaikki auttamisen ja toimimisen halu ei siis vielä kanavoidu konkreettiseksi toiminnaksi. Jotta oikeus ja mahdollisuus yhdessä toimimisen, vaikuttamisen, osallistumisen ja auttamisen iloon toteutuisi kaikkien halukkaiden kohdalla, tarvitaan kaikenlaista kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisimman monenlaisia reittejä sen piiriin.

Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on muuten sitä mieltä, että lapsia ja nuoria pitäisi kasvattaa vapaaehtoistyöhön osana koulujärjestelmää. Kasvatustyöllä mahdollisuus auttamisen ja osallistumisen iloon ja oikeuteen voitaisiin taata käytännössä kaikille suomalaisille siinä vaiheessa kun taitoja elämää varten vasta opetellaan.

Lisätietoa Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen tutkimuksesta:

http://www.kansalaisareena.fi/Vapaaehtoistyo_Suomessa_2010ja2015.pdf

Henrietta Grönlund, Kansalaisareenan hallituksen jäsen 2010−2015,

Kansalaistoiminnan johtaja (HelsinkiMissio), yliopistotutkija (Helsingin yliopisto)

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Sittenkin yhdessä?

Eteläsuomalainen 55 000 asukkaan kaupunki. Neljä omilla tahoillaan toimivaa retkeily-yhdistystä. Näistä kahdella on tukikohta, latumaja. Toisen maja sijaitsee upeasti joen partaalla, toisen sisämaassa latujen ja polkujen välittömässä läheisyydessä.

Jokainen yhdistys toimii omalla tahollaan suhteellisen aktiivisesti, mutta kukin kaipaa lisää toimivia vapaaehtoisia, ohjaajia ja vetäjiä. Näillä yhdistyksillä on vuodessa kaksi sääntömääräistä kokousta. Tämä tekee yhteensä kahdeksan kokousta, toimintasuunnitelmaa ja vuosikertomusta, talousarviota sekä tilinpäätöstä. Aikalailla siis istumalihaksia vaativia "sisäilyhommia", jotka useimmille ulkoilun parissa toimiville yhdistyksille ovat sitä "pakollista pahaa" yhdistysbyrokratiaa.

Voisiko tätä vähentää? Jos kokouksia olisikin vain kaksi, suunnitelmia ja kertomuksia, arvioita ja päätöksiä ne yhdet. Houkutteleva ajatus. Jäisi enemmän aikaa ulkoilla ja retkeillä. Tehdä sitä mistä kukin eniten nauttii. Sitten keksitään ajatus yhdistymisestä. Kaikin puolin järkevä ja kannatettava idea mutta toisaalta niin vaikea, lähes mahdoton yhtälö.

Mitä pitää ymmärtää ihmisen luonnosta, jotta voisi edes vähän käsittää miksi yhdistysten yhdistyminen on helpommin sanottu kuin tehty?

Yhdistystoiminta on intohimoista hommaa. Monien yhdistysten juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse. Yhdistyksen eteen on tehty töitä, nähty vaivaa, annettu tunturikaupalla sitä kalleinta eli omaa aikaa. Onpa ehkä joskus jopa jouduttu puolustamaan yhdistystä. Yhdistyminen toisen yhdistyksen kanssa voi tuntua siltä kuin kaikki mennyt heitettäisiin tunkiolle.

Vaikka yhdistykset olisivat samasta maakunnasta, voi niiden kesken silti vallita historiallisia jännitteitä tai rintamalinjoja. Ihmisen sosioekonominen tausta saattaa vaihdella sen mukaan missä päin kaupunkia hän tai hänen vanhempansa ovat asuneet. Näin yhdistys saattaa tiedostamattaan profiloitua tietynlaisten ihmisten äänitorveksi. Fuusioituminen toisenlaisten, erilaisten kanssa arveluttaa - ehkä jopa pelottaa. 

Vaikka useimpien yhdistysten on vaikea löytää johtokuntiinsa luottamushenkilöitä, on selvästi olemassa myös ilmiö, jossa vanhat toimijat eivät osaa tai ehkä eivät jopa halua luopua tehtävistään. Monet luottamustehtävät kun pitävät sisällään myös vaikuttamismahdollisuuksia, antavat toimijoilleen näkyvyyttä ja toisinaan jopa julkisuuttakin. Yhdistyksen purkaminen, jota yhdistyminen käytännössä usein tarkoittaa, voi johtaa oman luottamustehtävän menettämiseen.

Yhdistysten yhdistyessä voi omaisuuden jako olla myös asia, joka tuntuu haastavalta. Toinen yhdistys on selvästi varakkaampi kuin toinen tai toisella on esimerkiksi tukikohta, jonka menettämistä tai jakamaan joutumista pelätään.

Kun kaikki osapuolet ovat pelkoineen tuntoineen päivineen tulleet kuulluiksi ja ymmärretyiksi, edut ja haitat on perusteellisesti punnittu ja mitattu, olisiko yhdistyminen sittenkin mahdollista, myös käytännössä? Ehkä elämän paradokseista tuttu ajatus; ”saat sen mistä luovut”, voi olla totta myös yhdistysmaailmassa. 

Johanna Yli-Opas

Kirjoittaja opiskelee Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Taistelen ankeuttajia vastaan

Toimin aktiivisesti yhdistyksessä, koska silloin taistelen Harry Potterin inhokkeja, ankeuttajia vastaan. Niitä, jotka yrittävät viedä kaikilta pois hyvät muistot ja elämänhalun. Kun teen vapaaehtoistyötä asuinalueellani, häädän elämänilon viejät hiiteen. Olipa kyseessä sitten kaupungin virkamies, loputon byrokratia, köyhyys, osattomuus tai rankka arki. Viittaan niille kintaalla. Ja alan tehdä hommia sen eteen, että kotini lähistöllä tapahtuisi hauskoja ja innostavia asioita lapsille ja lapsiperheille - uskonnosta, ihonväristä tai varallisuudesta riippumatta.

Apunani hommassa on Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Jos 95-vuotias järjestö olisi henkilö, se olisi sellainen ulkoilmaihminen, Neiti Marplen neuvokkuudella varustettu henkilö, joka hoitaisi omat, naapurin ja kylän lapset. Huolehtisi, että hampaat tulisi pestyä aamuin illoin. Pistäisi lettukestit pystyyn keskiviikkoisin, huvin vuoksi. Päivät hän remuaisi lasten kanssa, illat lukisi heille satuja ja pelaisi pleikkaa. Olisi läsnä. Kuuntelisi lapsia. Eikä kenelläkään olisi kiirettä minnekään. http://www.mll.fi

http://kannelmaki.mll.fi/  

Kuva: Lotta Salonen

Karolina Lamroth  

Kirjoittaja on MLL Kannelmäen paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen. Hän opiskelee parhaillaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa amk:ssa vapaaehtoistoiminnan johtamista.