Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Vapaaehtoistoiminta – innostusta, joukkoon kuulumista ja luottamusta

Viime aikoina olen pohtinut paljon vapaaehtoistoiminnan periaatteita. Sitä, mikä vapaaehtoisia motivoi ja miten suurta luottamusta puolin ja toisin vapaaehtoistoiminnan organisoiminen vaatii. Pohdintaan ovat vaikuttaneet suhteellisen uusi työ kulttuurikaveritoiminnan koordinoijana Helsingin kulttuurikeskuksessa ja syksyllä aloittamani vapaaehtoistoiminnan johtaminen organisaatiossa -opintokokonaisuus Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Vapaaehtoistyöstä minulla on aikaisempaa kokemusta sekä työntekijän näkökulmasta että itse vapaaehtoisena. Vapaaehtoiseksi olen lähtenyt muutamasta eri syystä: joku hyvä tyyppi on kysynyt minua mukaan tarpeeksi mielenkiintoiseen toimintaan tai olen kokenut jonkun asian niin tärkeäksi, että olen itse etsiytynyt sen pariin vapaaehtoistyötä tekemään. Motivaationi on varmaan vapaaehtoistoiminnalle melko tyypillinen – halua kuulua tiettyyn porukkaan tai yhteisöön tai itse sisällön tarjoama inspiraatio tai merkitys.

Aikaisemmin olen ollut työntekijänä tekemisissä vapaaehtoisten kanssa mm. kulttuuritapahtumissa, ja nykyinenkin työni liittyy kulttuurin vapaaehtoisuuteen. Helsingin kulttuurikeskuksen sekä sosiaali- ja terveysviraston organisoiman kulttuurikaveritoiminnan vapaaehtoiset, kulttuurikaverit, auttavat asiakkaita kulttuurin pariin. Asiakkaaksi voi lähteä, jos yksin kulttuuritapahtumaan osallistuminen on vaikeaa tai tylsää. Kulttuurikaveri tulee tällöin seuraksi, varaa liput ja myös avustaa tarvittaessa kotoa tapahtumaan ja takaisin kotiin.

Kulttuurikaverina toimiminen on innostava, ehkä uudenlainenkin tapa tehdä vapaaehtoistyötä, joka on herättänyt paljon kiinnostusta eri suunnissa. Toiminnassa kohtaavat monelle tärkeät humaanit arvot – kulttuurikaverissa kun yhdistyvät kulttuuri, taide ja toisen ihmisen auttaminen. Kulttuurikaverissa onkin ehkä vapaaehtoiskentällä poikkeuksellinen tilanne siinä mielessä, että tällä hetkellä emme pysty ottamaan mukaan kaikkia vapaaehtoisiksi haluavia.

Kulttuurikaveritoimintaa organisoidessani olen huomannut, miten tärkeää vapaaehtoistoiminnassa on monensuuntainen luottamus. Minä luotan vapaaehtoisiin ja siihen, että he hoitavat sovitut vuorot melkoisen itsenäisesti. Vapaaehtoiset luottavat minuun ja siihen, että olen heidän tukenaan ja autan tai opastan tarvittaessa sekä ratkon ongelmatilanteita ja suunnittelen toimintaa eteenpäin. Asiakkaat luottavat toimintatapaan ja kulttuurikaverin ”brändiin”, kun tilaavat vieraan ihmisen seurakseen tai auttamaan kulttuuritapahtumaan. Me kaikki mukana olevat toimijat – kulttuuriorganisaatiot, vapaaehtoiset ja työntekijät luotamme asiakkaisiin ja siihen, että he tarvitsevat kulttuurikaverin, kun sellaisen itselleen tilaavat.

Mihin luottamus sitten rakentuu? Se perustuu ainakin siihen, että on yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat, jotka ovat kaikille osapuolille selvät. Jos pelisääntöjä muutetaan, vaatii se asian läpikäymistä yhdessä sekä runsaasti tiedottamista ja keskustelua. Luottamus perustuu myös uskoon ihmisen hyvyydestä ja rehellisyydestä, mikä lienee kaiken vapaaehtoistoiminnan ytimessä.  

Olen hyvin ylpeä kulttuurikavereista, jotka selviytyvät ”keikoilla” välillä melkoisen monimutkaisista tai hankalistakin tilanteista. Kulttuurikavereilta vaaditaan nimittäin aikamoista itsenäisyyttä, päätöksentekokykyä ja reippautta, sillä asiakkaan tapaan hekin tapaavat aina vieraan ihmisen ja ovat kohtaamisessa oman osaamisensa varassa.  

Kulttuurikaverit käyvät toki etukäteen useamman illan pituisen koulutuksen läpi ja koulutamme heitä matkan varrella, tarpeiden mukaan. Keikoilla esille nousseita kysymyksiä tai ongelmatilanteita käydään jälkikäteen läpi ja pohditaan, miten asiat saadaan seuraavan kerran sujumaan entistä paremmin.

Luottamus vapaaehtoisen ja koordinaattorin välille syntyy myös siitä, että opimme tuntemaan toisiamme. Siksi onkin tärkeää tavata yhdessä säännöllisesti, keskustella ja tutustua. Kun vapaaehtoiset tuntevat minut ja minä tunnen vapaaehtoiset, on paljon helpompi myös löytää kehittämisen kohtia ja uusia yhteistyön mahdollisuuksia. Ja ennen kaikkea – tapaamisten ja tutustumisen avulla rakennetaan kulttuurikavereiden yhteisöä, joka on yksi tärkeimmistä motivaation rakentajista.

Kaisa Kutilainen

Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista  Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Kuva: Mika Ruusunen

Vapaaehtoisuus voimavarana

Vapaaehtoistyö on kuulunut elämääni oikeastaan aina. Lapsuudessani vapaaehtoiset ohjaajat pyörittivät pyhäkouluja, kerhoja ja leirejä, joilla sain olla mukana. Mikäli seurakunnissa ei olisi ollut vapaaehtoisia, eivät nämä toiminnatkaan olisi paikallisessa helluntaiseurakunnassa toimineet. Tai jos palkatut henkilöt yksin olisivat niitä pyörittäneet, hinnatkin olisivat olleet sen mukaisia. Nyt toiminta oli leirejä lukuun ottamatta ilmaista. Luultavasti korkea hinta olisi estänyt pääsyni niihin mukaan.

Nuorena minusta tuli vapaaehtoistyöntekijä samaiseen seurakuntaan. Tuolloin seurakunnassa ei ollut nuorisotyötä, koska ei ollut tekijöitä. Minulla oli valtava into tehdä jotakin ja niinpä pidimme nuorten iltoja ja järjestimme tapahtumia nuorten joukolla. Nuori vapaaehtoistyöntekijä olisi tarvinnut rinnalleen kokeneita aikuisia. Joitain asioita jouduin oppimaan kantapään kautta. Onneksi mitään ikävää ei päässyt tapahtumaan. Nykyisin otetaan vakavammin vastuullisuus ja turvallisuus, se on hyvä asia.

Noin viidentoista vuoden ajan olen ollut palkattuna seurakunnissa ja kristillisessä järjestössä. Ilman vapaaehtoisten panosta toiminta ei olisi pyörinyt. Vastuunkantajia voi palkata vain sen verran kuin talous antaa periksi. Tehtävää monissa paikoissa on kuitenkin paljon enemmän.

Vapaaehtoisuus ja vapaaehtoisorganisaation johtaminen vaativat myös vastuullisuutta ja toisten rohkaisua. Vapaaehtoisten kouluttaminen, yhteisten saavutusten juhliminen ja mielekäs tekeminen ovat hyviä keinoja tsemppaamiseen. Turvallisuus ja turvalliset vastuunkantajat ovat myös tärkeitä tekijöitä etenkin lasten kanssa toimiessa.

Vapaaehtoistyön tulee olla myös jatkossa mahdollista kaikille. Sen lisäksi, että se luo yhteisöllisyyttä se rohkaisee kokeilemaan rajojaan. Varsinkin lapsityössä on ollut hienoa huomata kuinka aikuiset heittäytyvät mukaan. Toiseksi lapset (ja toki muutkin) tarvitsevat aikuisia ja aitoa yhdessäoloa ja välittämistä, ja me aikuiset tarvitsemme lasten aitoutta ja intoa!

Vapaaehtoiset tekevät arvokasta työtä joka saralla. Kiitos siitä! 

Marika Hakola

Kirjoittaja on kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaana, Virrat

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Vapaaehtoisena maailmanlaajuisesti 
 
"Teknovaatiohaasteen missio" ("The mission of the Technovation Challenge")

En ole ainut joka näkee vapaaehtoisuuden uran lisäarvona. Monet kollegoistani ja nykyisistä sekä entisistä "Teknovaatiohaasteen mission" johtokunnan jäsenistä jakavat ajatukseni. Olen koonnut yhteiset ajatuksemme vapaaehtoisuuden odottamattomista eduista siinä toivossa, että yhä useammat ammattilaiset innostuisivat auttamalla tekemään hyviä tekoja ja samalla itse voimaan hyvin:

1. Löydä uusia uria. Kiinnostaako tapahtumien suunnittelu? Ajatteletko voivasi olla loistava talousjohtaja? Haluatko siirtyä rahoituksesta markkinointiin? Vapaaehtoisuus voi tarjota "turvallisen sataman" astuessasi uudelle alueelle ja mitatessasi mikäli kyseinen tehtävä todella on tavoittelemisen arvoinen – samalla tutustuttaen sinut sen alan ammattilaisiin, joilla on tarvittavat yhteydet tehdä muutoksesta totta.

2. Nosta nykyistä taitotasoasi ja näytä lahjakkuutesi. Vapaaehtoisuus mahdollisti minulle teknisten (talous ja markkinointi) ja siirrettävien (viestintä, projektinhallinta, henkilöstöhallinta) taitojeni käytön uudella tavalla. Eräässä organisaatiossa vaikutin luomalla uuden taloudellisen mallin. Toisessa käytin markkinointitaitojani hiomaan heidän sosiaalisen median käyttöään.

3. Laajenna verkostoasi ja lisää näkyvyyttäsi. Vapaaehtoisuus on mainio tapa tavata ihmisiä yrityksesi ja alasi ulkopuolelta, mikä lisää tärkeää syvyyttä ja laajuutta ammatilliseen verkostoosi. (Muista vanha sanonta: älä laita kaikkia munia samaan koriin). Toimimalla puheenjohtajana tai johtokunnan jäsenenä, vetämällä tapahtumia, osallistumalla paneelikeskusteluun ja yrityksen blogiin ovat kaikki erinomaisia tapoja nimesi tunnettuuden tukemiseksi. Vapaaehtoispalvelun kautta saamani yhteydet ovat osoittautuneet ammatillisesti korvaamattomiksi - aina tuoreiden näkemysten saamisesta ja loistavien työehdokkaiden tunnistamisesta ihan uusien työtilaisuuksien löytämiseen asti.

4. Tehosta vaikutusmahdollisuutesi. Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen henkilöstö ja johtokunta ovat yleensä taustoiltaan vaihtelevia, joten viestiminen ja tehokas vaikuttaminen voivat näinkin monimuotoiselle kohderyhmälle olla haasteellisia. Minulla oli loistava mahdollisuus keskittyä siihen, miten viedä eteenpäin viesti joka on merkityksellinen ja tarkoituksenmukainen esimerkiksi sekä johtokunnassa istuvalle CEO:lle että toimitusjohtajalle jolla vähemmän taloudellista taustaa. Citi:n kaltaisessa monimuotoisessa yrityksessä nämä ovat arvokkaita taitoja.

5. Koe johtajuus. Johtajuus-portaikossa nouseminen voi tämän päivän matalissa organisaatiorakenteissa olla haaste. Onneksi monet voittoa tavoittelemattomat järjestöt ottavat mieluusti vastaan tarmokkaita vapaaehtoisia, joilla on halukkuutta astua esille ottamaan johtavan roolin komiteassa tai johtokunnassa. Hyödynnä näitä mahdollisuuksia rakentaessasi omaa johtajuuttasi.

Muutama huomioitava seikka. Ensinnäkin: älä koskaan sano "kyllä" pelkästään vahvistaaksesi ansioluetteloasi tai koska arvostamasi henkilö pyysi sinut tehtävään. Itse liityin pelkästään järjestöihin jotka soveltuivat omiin mieltymyksiini ja arvoihini. Toiseksi: tarkistin aina ennen sitoutumista, että järjestö oli luotettava ja myös ymmärtääkseni, millä tavalla siellä toimittiin vapaaehtoisten kanssa. Ja viimeksi: mikäli päätät lähteä johtokuntaan, muista että jäsenillä on tärkeitä laillisia ja luottamuksellisia vastuita jotka vaativat aikaa, taitoa ja resursseja. Ei kannata ottaa tehtävää liian kevyesti.

Teknovaatiohaasteen (Technovation Challenge) missio on edistää naisten mahdollisuuksia teknologia-alalla antamalla tytöille IT-alalla ja yrittäjyydessä tarvittavia taitoja ja itsevarmuutta. Tavoitteenamme on innostaa tyttöjä näkemään itsensä - ei pelkästään teknologian käyttäjinä - vaan myös keksijöinä, muotoilijoina, rakentajina ja yrittäjinä.
 
Teknovaation kautta tapaamani ihmiset ovat auttaneet minua enemmän kuin uskovatkaan. He toimivat elävinä todisteina siitä, että naisten on mahdollista saavuttaa menestystä tieteen ja teknologian parissa. He vahvistivat Teknovaation viestin; mikäli teet lujasti töitä, voit tehdä mitä tahansa. Nyt tiedän, että minäkin voin.
 

Teija Ahlfors,
Technovation-mentori 

Johtokunnan jäsen

United Finnish Kaleva Brothers & Sisters Berkeley, CA

 
Finnish Radio Broadcasting

KUSF 90.3, San Francisco, CA

 
Boy Scouts of America; Troop 251 San Jose, CA

 
Society of Hispanic Professional Engineers (SHPE) San Jose, CA

Kolmen vuoden taideohjelman johtaminen mielenterveysongelmaisille aikuisille

Art program for mentally challenged adults, Helsinki

 
Project Open Hand, San Francisco, CA



Suurella Sydämellä

Lauttasaaren Kirkkokahvila, Tähdellinen tiimi

Opettajat Ilman Rajoja, Helsinki 

(Kirjoittaja on asunut USA:ssa 17 vuotta ja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on suomennettu)

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Vapaaehtoistoiminta - virkistävä keidas vai kivireki?

"Kun mul päivät on suunnitelmallisia, viikot on suunnitelmallisia, kuukaudet ja vuodet on suunnitelmallisia niin se, et mä menen tonne, niin mul ei oo minkäänlaista suunnitelmaa ja mä olen hyvin onnellinen… ku ei siihen tartte ottaa mitään painetta, et kuhan ilmestyy paikalle ja elää siinä hetkessä niin se on ihan tarpeeks."

Haastattelusitaatti on vaativaa ja stressaavaa työtä tekevältä syntysuomalaiselta mieheltä, joka toimi vapaaehtoisena Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -toiminnan monikulttuurisessa suomen kielen oppimisryhmässä. Kirjoitin Vieraasta Veljeksi -oppimisryhmistä sosionomin (AMK) opintoihini kuuluneen opinnäytetyöni keväällä 2013.

Sitaatissa kiteytyy vapaaehtoistoiminnan suola: se on vapaaehtoista eikä pakon sanelemaa, siitä saa mielihyvää, se tarjoaa vaihtelua ja vastapainoa palkkatyölle, mukaan voi tulla tavallisen ihmisen taidoin ja omana itsenään. Vapaaehtoistoiminta voikin tarjota eräänlaisen pysähdys- ja levähdyspaikan erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa oleville ihmisille (Nylund & Yeung 2005, 15).

Parhaimmat kokemukseni vapaaehtoistoiminnasta ovat tuoneet tunteen ajan pysähtymisestä kiireen keskellä. Se, että voi tehdä jotakin ihan muuta kuin työssä tai kotona yleensä, on rentouttavaa ja elvyttävää. Vapaaehtoistoiminta voi olla kuin huumetta, johon jää koukkuun. Auttamisesta saa positiivisia kicksejä ja voimaa jatkaa vapaaehtoisena. Siitä tulee hyvän tekemisen ja hyvän mielen kierre.

Miksi sitten törmään aika ajoin myös vapaaehtoisiin, joille vapaaehtoistoiminnan virkistävä ja elvyttävä keidas arjen keskellä onkin alkanut tuntua kivireen vetämiseltä? Miksi moni uupuu tarpoessaan vapaaehtoisen polkuaan? Mihin katoaa toiminnan ilo ja mielihyvä, joka normaalisti pitää vapaaehtoisen moottorin hyrräämässä?

Kun pitkäaikaisista ja sitoutuneista vapaaehtoisista on krooninen pula, tehtävät alkavat helposti kasautua harvoille ja valituille. Vastuun kantamisen hyve ja velvollisuudentunne voivat tehdä vapaaehtoisesta säyseän uhrilampaan. Toiset vapaaehtoiset vielä vakuuttavat, ettei kukaan muu edes pystyisi tekemään hommaa yhtä hyvin. Vapaaehtoinen nielaisee syötin, koska kukapa ei haluaisi tuntea olevansa tärkeä tai jopa suorastaan korvaamaton. Vapaaehtoisen ajatus kiertää kehää: Kai minun on sitten pakko ottaa tämäkin homma vastaan, kun ei ole muitakaan. Enhän minä voi jättää muita pulaan. Ahdistuksen siemen on kylvetty.

Palkkatyössä monelta on alkanut karista korvaamattomuuden tunne, kun uutisten kestoaiheiksi ovat nousseet yt-neuvottelut ja irtisanomiset vähän joka sektorilla. Vapaaehtoistoiminnassa on vielä mahdollista kokea korvaamattomuuden illuusiota. Vapaaehtoistoimintaankin pätee sanonta hautausmaista, jotka ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä.

Usein sanotaan, että vapaaehtoistoimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa tavallisen ihmisen taidoin. Vapaaehtoistyö kuitenkin myös velvoittaa. Vapaaehtoistoimintaa järjestävä taho monesti edellyttää, että vapaaehtoinen kouluttautuu ja opiskelee pelisäännöt, opettelee uutta, kehittyy, osallistuu työnohjaukseen ja virkistäytyy. Tämä kaikki on paitsi vapaaehtoisen omaksi parhaaksi myös järjestävän tahon parhaaksi. Koulutetut vapaaehtoiset ovat myös toiminnan markkinoinnin valttikortti. Tätä kaikkea sinällään hyödyllistä ja kiinnostavaa pitäisi tehdä kuitenkin varsinaisen vapaaehtoistehtävän ja muun elämän lomassa.

Onko vapaaehtoisella velvollisuus hyödyntää muualla hankkimansa tieto ja taito myös vapaaehtoistoiminnassa? Saako vaativassa ja vastuullisessa esimiestyössä työuransa tehnyt ihminen toteuttaa vapaaehtoisuuttaan ”vain” kahvinkeittäjänä? Näin pitäisi olla, mutta monesti tällaisia ihmisiä painostetaan ryhtymään esimerkiksi yhdistyksen puheenjohtajaksi. Joku voi nauttia mahdollisuudesta hyödyntää erityisosaamistaan vaativassa vapaaehtoistehtävässä. Joku toinen, kuten sitaatin mies, saa mielihyvää siitä, että on tila ja paikka, jossa häneltä ei vaadita mitään erityissuorituksia.

Työnohjauksen ja virkistystoiminnan tarkoituksena on auttaa vapaaehtoista jaksamaan. Ne vievät kuitenkin myös aikaa, joka on monella muutenkin kortilla. Suurin ja arvokkain lahja, jonka vapaaehtoinen antaa, on hänen aikansa. Tuosta ajasta kilpailevat monet tahot. Vapaaehtoistoiminnalle annettu aika on pois jostakin muusta vapaaehtoisen elämässä, esimerkiksi perhe-elämästä. Yksi monissa vapaaehtoistehtävissä mukana oleva mies kertoi minulle kerran, että heidän huushollissaan ovi vain käy, kun hän on menossa ja vaimo tulossa omista työ- ja vapaa-ajan riennoistaan. Yhteistä aikaa kaivetaan kuin kultaa kalentereista.

Vapaaehtoisella on oikeus saada toimintaan sijoittamansa ajan vastineeksi ilon, mielihyvän, onnen ja onnistumisen tunteita. Vapaaehtoiselle tulee tarjota toimintansa ja jaksamisensa tueksi ohjausta, virkistystä ja koulutusta, mutta ilman velvollisuutta ja painostusta osallistua niihin. Voisiko vapaaehtoisia treenata myös sanomaan jämäkästi ”ei” ja tunnistamaan rajojaan ajoissa? Tällöin vapaaehtoistoiminta ei ehkä muuttuisi kivireen vetämiseksi, vaan säilyisi virkistävänä keitaana arjen kiireen keskellä.

Seija Salminen

Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Lähteet:

Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta 2005. Vapaaehtoisuuden anti, arvot ja osallisuus murroksessa. Teoksessa Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.) Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vasta-paino, 13–38.

Omaishoitajaperheen arkeen tutustumassa

Yksi iltapäivä Marjon ja Aarren elämässä

Olen saanut tuntea Marjo ja Aarre Alasen jo monta vuotta. Jo toistakymmentä vuotta Aarre on hoitanut jatkuvaa apua tarvitsevaa vaimoaan Marjoa. Yhteisiä vuosia pariskunnalla on jo yli 50 ja yhteisiä seitsemänkymppisiä vietetään tämän vuoden aikana. Aarre osaa hoitaa vaimoaan paremmin kuin kukaan muu maailmassa. Yksikään hoitaja ei kykenisi antamaan sitä lähimmäisen rakkautta ja monipuolista hoitoa, jota Aarre vaimolleen antaa.

Aarre on hyvin aktiivinen omaishoidon puolestapuhuja ja auttaa monia omaishoitajia. Aarre on omaishoitajajärjestö PIONIN puheenjohtaja ja ollut levittämässä omaishoitajien vertaistukea ja etujärjestöä monille paikkakunnille Pirkanmaalla. Hän on auttanut monia muita saamaan apua ja jaksamaan omaishoitajan tärkeässä ja vaativassa työssä.

Marjo on selvinnyt näin pitkään, koska hän on sitkeästi Aarren avustuksella pitänyt huolta kunnostaan. Kuntoutus sekä kotona että kuntosaleilla on ollut jatkuvaa. Marjo on täysin rinnoin elämässä kiinni. Marjo ja Aarre ovat saaneet monia yhteisiä vuosia molempien uutteruuden ansiosta.

Lapsi ja lapsenlapsi ovat Marjolle ja Aarrelle rakkaita. Heillä on myös paljon ystäviä ja läheisiä sukulaisia. 50-vuotishääjuhlassa väkeä oli satamäärin. Marjon ja Aarren omaishoitajaperhe ei sulkeudu omaan asuntoon, vaan he ovat aktiivisesti mukana kaikessa mitä tapahtuu.

Marjon ja Aarren esimerkki osoittaa myös, kuinka tärkeitä omaishoitajien lomat ovat. Marjolle ei ole helppoa löytää intervallipaikkaa, koska hänen hoitonsa on niin vaativaa. Kankaanpään kuntoutuskeskus on kuitenkin paikka, jossa Marjosta kyetään huolehtimaan. Niin Aarre saa muutaman päivän vuodessa lepoaikaa ja jaksaa jälleen tehdä hänelle rakkainta työtään.

Omaishoito on ollut minulle tärkeä asia pienestä pitäen, koska jo murrosikäisenä hoidin kehitysvammaista setääni Heikkiä. Sain kasvaa perheessä, jossa meillä oli aikuinen hoidettavana. Se avasi silmät ymmärtämään kotona tapahtuvan merkityksen, ja siksi olen aina myös eduskuntatyössäni ajanut omaishoitajien asiaa.

Marjon ja Aarren päivät ovat kuitenkin vielä paljon vaativampia. He ovat kuitenkin osoittaneet, että omaishoidolla voidaan tehdä sellaisia ihmeitä, johon normaalin hoidon keinoin ei koskaan kyettäisi. Kaikkea hyvää Marjolle ja Aarrelle myös tulevina vuosina.

 

Arto Satonen

Kirjoittaja on kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Voiko vapaaehtoisuus kääntyä taakaksi?
 
Työssä uupumisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Aihe on ajankohtainen, päivittäin saa lukea uusista irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Väen väheneminen tarkoittaa usein jäljellejääneiden työkuorman kasvamista ja työuupumus lisääntyy.

Millainen tilanne on sitten vapaaehtoistyössä? Monessa yhdistyksessä toimijat alkavat olla ikääntyneitä ja yhdistysten on usein vaikea löytää uusia toimijoita. Ihmiset eivät halua sitoutua toimintaan liikaa ja he pelkäävät että toiminta rasittaa. Ihmiset haluavat kyllä auttaa, mutta aika on kortilla. Homma yhdistyksissä kaatuu myös valitettavan usein aina samojen niskaan ja uupumuksen vaara on oikeasti olemassa.

Useimmille vapaaehtoisena toimiminen on harrastus, jota tehdään työn ohessa. Se on usein irtautumista arjen velvoitteista. Parhaimmillaan vapaaehtoistyö vapauttaa työstressistä. Hyvin motivoitunut ja toimintaan sitoutunut vapaaehtoinen saattaa kuitenkin vaarantaa jaksamisensa aivan huomaamattaan. Vapaaehtoistyö saattaa muuttua väsyttäväksi ja velvoittavaksi asiaksi, jota tehdään pakon edessä vaikka väkisin. Ihmiset ovat erilaisia ja kun toinen osaa ottaa asiat rennommin, niin toinen ei ehkä osaa sanoa EI, vaikka joskus haluaisikin. Olen itse toiminut vuosia vapaaehtoisena hyvinkin erilaisissa yhdistyksissä ja tehtävissä. Ja tunnustan että aina ei olisi jaksanut. Mutta "tunnollisena" toimijana olen lähtenyt. SPR:n ystäväpalvelussa toimiessani iäkäs ystäväni kerran tavatessamme kyyneleet silmissä kertoi, kuinka hän oli koko viikon odottanut vain tuota tapaamistamme. Voiko silloin olla edes lähtemättä, vaikka ei jaksaisikaan?

Vapaaehtoiset ovat yhdistyksille kullanarvoisia ja heistä kannattaa pitää hyvää huolta. Jos vapaaehtoinen ei viihdy työssä, miksi hän siihen jäisi? Enää ei sitouduta vapaaehtoistoimintaan samalla tavalla kuin ennen eikä vapaaehtoisuuteen voi pakottaa. Vastuu vapaaehtoisista on mielestäni ennen kaikkea järjestön johdolla, joka voi huomioida toimijoitaan monin tavoin. Yksi tapa palkita ja sitouttaa vapaaehtoisia ovat koulutus- ja virkistystilaisuudet. Myös työnohjaus, vertaistuki ja keskustelut muiden toimijoiden kanssa ovat tärkeitä asioita. Niiden parasta antia ovat juuri omien kokemusten jakaminen sekä toisilta saatu tuki.

Mitä muuta olisi tehtävissä? Ihmiset ovat erilaisia ja kaipaavat erilaista tukea. Voisiko työelämästä tuttua tehtäväkiertoa kenties käyttää myös yhdistyksissä? Uudet tehtävät voisivat tarjota mielekkäitä uusia haasteita. Tehtäviä voitaisiin sopia myös määräaikaisiksi. Se olisi ehkä tämän päivän vapaaehtoistoiminnan trendinkin mukaista. Yhdistykset voisivat myös verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa. Olisiko mahdollista ostaa yhdessä esimerkiksi sihteeripalvelut joltain taholta? Vapaaehtoistoiminta on muuttumassa ja monet ovat kyllä valmiita omien intressiensä mukaiseen konkreettiseen toimintaan, mutta yhdistyksen "perinteinen" hallinnollinen puoli ei aina kiinnosta. Helsingin Sanomat kirjoitti 26. lokakuuta mielenkiintoisen artikkelin pop-upina tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Keväällä 2013 alkunsa saaneen yhteisön ydinajatus on järjestää vapaaehtoistyötempauksia tai välittämisen keikkoja, kuten he itse tapahtumia kutsuvat. Loistava ajatus minun mielestäni!

Vapaaehtoisia pitää palkita kun he uhraavat aikaansa ja osaamistaan yhdistyksen hyväksi. Joskus pelkkä "Kiitos, teet upeaa työtä" antaa taas uutta puhtia jaksamiseen. Kannattaa määrätietoisesti pyrkiä siihen, että työn kuormitus ei nousisi liian suureksi kenellekään. Vapaaehtoistoiminta on parhaimmillaan itsessään erittäin palkitsevaa ja antaessaan myös saa. Vapaaehtoistoiminta tukee ihmisen yleistä hyvinvointia. Se luo mahdollisuuksia mielekkääseen tekemiseen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen. Toiminta imaisee mukaansa. Ja kun toiminta on mielekästä, niin sitä jaksaa hyvin tehdä.

Parasta olisi, että vapaaehtoistoiminta voisi elää toimijan elämässä mukana. Sitoutuminen on helpompaa jos voisi olla mukana toiminnassa omilla ehdoillaan, oman elämäntilanteen mukaan.

Irene Purtilo

Kirjoittaja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.